Rauhansopimuksen allekirjoitus lykkääntyi Nepalissa

Hallituksen ja sissien työstämän sopimuksen mukaan Nepalissa valitaan ensi vuonna kokous, joka laatii maalle uuden perustuslain ja päättää myös monarkian kohtalosta.

Historiallisen rauhansopimuksen allekirjoitus on lykkääntynyt Nepalissa, kun hallitus ja maolaississit kertoivat tarvitsevansa lisäaikaa sopimuksen viimeistelyyn. Sissien kymmenen vuotta jatkuneen kapinan päättävä sopimus oli alunperin määrä allekirjoittaa tänään.

Kumpikaan osapuoli ei halunnut kertoa tarkemmin siitä, mistä kysymyksistä vielä keskustellaan. Hallituksen neuvottelija määritteli ne kuitenkin kokonaisuuden kannalta pieniksi.

Pääministeri Girija Prasad Koiralan odotetaan ilmoittavan uudesta allekirjoituspäivästä sen jälkeen kun hän on sopinut asiasta sissijohtaja Prachandan kanssa.

Sopimuksesta päästiin alustavaan yksimielisyyteen viime viikolla. Sen mukaan maolaississit saavat 73 paikkaa uuteen 330-paikkaiseen parlamenttiin, joka on määrä muodostaa kuun loppuun mennessä.

Vastineeksi sissit ovat luvanneet lopettaa "kansan sotansa", joka on vaatinut yli 12 500 ihmisen hengen, ja luovuttaa aseensa YK:n valvontaan.

YK on tarkistanut seitsemän aluetta, jonne on tarkoitus koota niin sissit kuin heidän aseensa. YK:n mukaan on kuitenkin mahdotonta saada paikalle täyttä tarkkailijaryhmää 21. marraskuuta mennessä, jolloin sissien pitäisi sopimuksen mukaan olla leireillä.

Sissien päämääränä on ollut Nepalin kuninkaanvallan kumoaminen ja kommunistisen tasavallan perustaminen. Sopimuksen mukaan Nepalissa valitaan ensi vuonna kokous, joka laatii maalle uuden perustuslain ja päättää myös monarkian kohtalosta.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat