Rauhallinen rallikansa yllätti poliisin

Suomen MM-rallia seuraamaan kerääntynyt yleisö on käyttäytynyt siivosti viikonlopun aikana.

Keski-Suomen poliisin mukaan ralliviikonlopun yleisilme oli selvästi rauhallisempi kuin aikaisempina vuosina.

Eilisiltana Jyväskylän keskustaan kertyi runsaasti juhlijoita, mutta poliisin mukaan juhlinta eteni varsin rauhallisessa hengessä. Virkavallalla oli yön aikana runsaat 130 hälytystehtävää, mikä ei eroa merkittävästi vilkkaan kesä- tai tapahtumaviikonlopun hälytysmääristä.

Päihtymyksestä johtuneita kiinniottoja kirjattiin viime yön aikana vain parikymmentä, mikä on selvästi edellisyötä vähemmän.

Rattijuoppoja tavattiin viikonlopun aikana hieman toistakymmentä. Ylinopeussakkoja jouduttiin jakamaan liikennevalvonnassa noin 250 kappaletta, ja muista liikennerikkomuksista kirjoitettiin noin 30 sakkoa.

Eilisen iltapäivän ja illan aikana poliisia työllistivät Jyväskylän keskustassa ja sen liepeillä järjestetyt mielenilmaukset, jotka sujuivat kuitenkin varsin rauhallisesti.

Myös lauantaipäivän ja -illan liikennemäärät olivat huomattavasti aiempaa vähäisempiä, eikä pahoja ruuhkia päässyt syntymään juuri lainkaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat