Rattijuopumukset vähentyivät hieman

Varsinkin törkeiden rattijuopumusten määrä laski reippaasti. Huumeita käyttäneiden kuljettajien määrä sen sijaan kasvoi jonkin verran.

Rattijuopumukset ovat hieman vähentyneet. Poliisin ennakkotietojen mukaan rattijuoppoja jäi kiinni tammi-maaliskuussa 5352, mikä on 287 kuljettajaa vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Erityisen paljon vähenivät törkeät rattijuopumukset, joita oli 6,8 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

Sisäministeriön mukaan huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajaneiden kuljettajien määrä kasvoi edelleen, mutta aiempaa hitaammin. Poliisi tapasi liikenteessä 646 huumeita käyttänyttä kuljettajaa. Vuosi sitten luku oli 619 ja edellisvuonna 493.

Poliisia työllistivät myös suuret ylinopeudet. Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäiltyjä henkilöitä kertyi alkuvuoden aikana 667. Kasvua vuodentakaiseen oli 21,5 prosenttia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat