Rattijuopposakot perintäkelvottomia Virossa

Poliisi pysäytti viime vuonna ennätykselliset 1500 humalassa autoilevaa virolaista, joita epäillään rattijuopumuksesta tai törkeästä rattijuopumuksesta. Määrä kasvoi edellisvuodesta jopa kolmellasadalla.

Jos Viron kansalainen jättää rattijuopumussakkonsa maksamatta, rahat jäävät usein saamatta.

Lain tasolla Viro on sitoutunut EU-maiden sakkopuitepäätökseen, mutta Viron laki estää suomalaisten sakkojen perinnän maan kansalaisilta. EU-säännöt eivät kiellä jäsenmaata säätämästä kansallista lakia.

– Kansallinen lainsäädäntö ei tunnusta muissa maissa annettuja rangaistusmääräyksiä tai rikesakkoja, joissa syytetty ei ole läsnä sakkoa määrättäessä. Sama koskee tuomioistuinsakkoja, kertoo toimialapäällikkö Tauno Aalto oikeusrekisterikeskuksesta.

Suomalaisen käytännön mukaan oikeus ei vaadi syytetyn saapumista oikeuteen, ja henkilö voidaan tuomita poissaolevana.

Lisääntynyt sakkomäärä näkyy myös oikeusrekisterikeskuksessa Hämeenlinnassa, jossa virolaisille määrättyjä, maksamattomia sakkoja käsitellään.

– Vuositasolla niiden määrä, joiden osalta pitäisi harkita perittäväksi lähettämistä, on noussut, kertoo toimialajohtaja Tauno Aalto.

Lue myös:

    Uusimmat