Rattijuoppo on aiempaa useammin sekakäyttäjä

Rattijuopon verestä löytyy nykyään yhä useammin myös huumausaineita tai lääkeaineita. Huumerattijuoppojen määrää on kasvattanut vuonna 2003 voimaan tullut nollatoleranssilaki.

Huumeiden osuus rattijuopumustapauksista nousee vuosittain. Viime vuonna poliisin haaviin jääneistä noin 27 000 rattijuoposta yli 4000 oli ottanut muutakin kuin alkoholia. Vielä vuonna 2003 huumeita oli käyttänyt alle 3000 rattijuoppoa.

Ylikonstaapeli Jussi Pohjonen liikkuvasta poliisista arvioi, että vuonna 2003 voimaan tullut nollatoleranssilaki on nostanut tilastoitujen huumerattijuoppojen määrää.

- Ennen vuotta 2003 arvioitiin tapauskohtaisesti huumausaineiden osuus ja onko se vaaraksi liikenteelle. Jos ei ollut näyttöä, että aine vaikuttaa ajokäyttäytymiseen, se ei ollut rangaistavaa. Nollatoleranssi selkeytti tilannetta ja selittää huumausaineiden osuuden nousua.

Rattijuopon verestä löytyy yhä useammin amfetamiinia, kannabista tai jotakin lääkeainetta. Huumeidenkäyttäjät ovat usein sekakäyttäjiä, jolloin verestä saattaa löytyä alkoholin lisäksi monta muutakin ainetta.

Vaikka rattijuopumusrikosten määrä on alkuvuonna kasvanut 9,2 prosenttia viime vuoteen verrattuna, rattijuoppojen todellinen määrä liikennevirrassa on pysynyt samana.

Poliisin vuosittain tekemän rattijuopumustutkimuksen mukaan viimeisen neljän vuoden aikana rattijuoppojen osuus liikennevirrasta on pysynyt tasaisesti 0,15 prosentissa. Tämä tarkoittaa sitä, että joka kuudessadas kuljettaja on rattijuoppo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat