Rattijuopot ja tappelut työllistivät poliisia joulunakin

Humalaiset kuljettajat ja tappelut ovat työllistäneet jouluna töissä olevia poliiseja koko maassa.

Muuramessa poliisipartio pysäytti tänään ennen aamuseitsemää henkilöauton, jota kuljetti hieman yli 30-vuotias nainen. Kyydissa oli myös viisi alaikäistä lasta. Puhalluskokeessa nainen puhalsi 0,92 promillea ja alkoi vastustaa poliisia voimakkaasti rimpuillen ja potkien, jolloin poliisi joutui laittamaan naisen käsirautoihin ennen poliisiasemalle vientiä.

Vaasassa henkilöautoa ajanut mies tuli kolmion takaa poliisiauton eteen ja oli vähällä aiheuttaa kolarin. Poliisi pysäytti 43-vuotiaan miehen. Alkometriin puhallus tuotti tuloksen 1.77 promillea.

Kokkolassa poliisilla oli työläs jouluyö. Eniten työllistivät pahoinpitelyt. Pahin tappelu tapahtui Rantakadulla ravintola Komian edessä ennen aamuviittä, kun kaksi miestä aloitti tappelun, jonka seurauksena toinen kaatui ja katkaisi jalkansa. Saman ravintolan edustalla tapeltiin myös aikaisemmin yöllä. Nyrkkitappelussa toinen osapuoli sai vammoja kasvoihinsa. Lisäksi yöllä ravintola Cornersin edessä pahoinpideltiin mies lyömällä ja potkimalla tätä päähän. Mies loukkasi kasvojaan.

Hämeenlinnassa parikymppinen kajaanilaismies nousi tumman henkilöauton kyytiin keskustassa, ajatuksenaan saada kyyti Riihimäelle. Matkanteko tyssäsi heti alkuunsa riitojen vuoksi ja kyytiläistä pahoinpideltiin lyömällä nyrkillä ja kepillä. Mies pääsi karkuun ja juoksi turvaan Tiiriön ABC- asemalle.

Lue myös:

    Uusimmat