Rattijuopot ja ohittelijat tehovalvontaan juhannuksena

Rattijuopot, vaaralliset ohittelijat ja muut kaaharit ovat tehotarkkailussa juhannusliikenteessä. Poliisi valvoo matkantekoa ruuhkaisimmilla tieosuuksilla näkyvästi, mutta myös huomaamattomasti siviiliautoilla autovirrassa liikkuen.

Tutka

-Automatkalle on syytä varata malttia, riittävästi aikaa ja kesämieltä. Autoja on juhannuksena teillä selvästi enemmän kuin vielä kertaakaan aiemmin tänä kesänä, komisario Jyrki Haapala liikkuvan poliisin Oulun yksiköstä huomauttaa. Samalla hän kehottaa matkaan lähteviä tarttumaan jo ennalta karttaan ja valitsemaan mahdollisuuksien mukaan vaihtoehtoisen ajoreitin.
-Pikkuteillä pääsee tutustumaan suomalaiseen suveen. Miljöö on nyt parhaimmillaan, Haapala mainostaa turvallisuuden nimissä.

Juhannus on murheellista aikaa liikenteessä: viime vuosikymmenenä juhannusliikenne on vaatinut keskimäärin kuuden ihmisen hengen. Synkin juhannus oli vuonna 1990, jolloin liikenteessä kuoli peräti 11 ihmistä.

Juhannusliikenteessä satoja rattijuoppoja

Puhallus

Kun menomatkan ruuhkien aiheuttamista pulmista on päästy, poliisia työllistävät rattijuopot. Haapala arvioi, että tämänkin juhannuksen pyhinä maanteillä huristaa satoja rattijuoppoja.
-Juhannukseen kulminoituu hölmöily. Pääsiäisen ja joulun liikenteessä onnettomuuksia aiheuttavat ruuhkat, mutta juhannuksen ylivoimaisesti pahin ongelma on hallitsematon alkoholin käyttö niin vesillä kuin maanteilläkin, Haapala toteaa.

Hänen mukaansa huvialueet, järvi-Suomen keskiolutkuppilat ympäristöineen ja lähikauppojen pihat ovat rattijuoppojen suosikkialueita. Tämän vuoksi näillä alueilla poliisikin partioi erityisen tiiviisti. Haapala sanoo, että alkoholi poikii juhannuksen liikenteeseen "todellisia pommeja" yöllisine ulosajoineen. Liikenteestä tavataan kuljettajia, jotka puhaltavat jopa kolmen promillen lukemia.
-Toivon, että ihmiset huolehtisivat toisistaan ja pitäisivät huolen siitä, että auton rattiin löytyisi selvä kuski, Haapala sanoo.

Myös ruorijuopot yritetään saada aisoihin.
-Mahdollisimman moni veneen kuljettaja puhallutetaan niin merellä kuin sisävesilläkin. Siinä sivussa tarkastetaan veneen turvavälineistö. Jokaiselta veneessä olijalta täytyy löytyä pelastusliivit, Haapala kertoo.

Vanhemmat näyttävät mallin hyvässä ja pahassa

Poliisi ja Liikenneturva haluavat kiinnittää juhannusliikenteessä erityistä huomiota perheiden turvalliseen matkustamiseen. Ne muistuttavat, että perheen nuorimpien liikennekasvatus alkaa omasta autosta ja vanhempien antamasta esimerkistä.
-Havaintojeni mukaan tyypillinen koheltaja liikenteessä on perheenisä, jolla on lapset kyydissä. Hän ajaa ylinopeutta, tekee täpäriä ohituksia ja vilkuttelee edessä ajaville valoja, Haapala paheksuu.

Hän on tilanteesta erityisen huolissaan siksi, että takapenkillä istuvat lapset ottavat aggressiivisesta ajotyylistä herkästi mallin myös omaan liikennekäyttäytymiseensä. Tästä on esimerkkinä pienen pojan ihaileva kommentti siitä, kuinka hänen isänsä katsoo formuloita ja on niin kova jätkä, että ajaa mökille 190 kilometrin tuntivauhdilla, Haapala toteaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat