Rattijuopon pakomatka päättyi poliisin piikkimattoon Limingassa

Rattijuoppo pakeni poliisia Limingassa Pohjois-Pohjanmaalla viime yönä. Oulun poliisin mukaan pakenevan auton nopeus oli ajoittain jopa 170 kilometriä tunnissa.

Hätäkeskus oli aiemmin ilmoittanut poliisille henkilöautosta, jonka kuljettajan ajokuntoa oli syytä epäillä huonoksi. Puolen tunnin etsintöjen jälkeen kyseinen auto havaittiin valtatiellä 8 Limingassa. Raahen suunnasta tullut auto ei totellut poliisin antamaa pysähtymismerkkiä, vaan lähti pakoon kohti Oulua.

Takaa-ajoon liittyi poliisin mukaan useita Oulun poliisilaitoksen partioita. Auton kuljettajalle annettiin useita pysähtymiskäskyjä, mutta kuljettaja jätti merkit huomioimatta ja jatkoi matkaansa.

Ajo päättyi vasta poliisin piikkimattoon Limingassa Lapinkankaalla. Piikkimattoon ajon seurauksena auto törmäsi rautatien ylikulkusillan kaiteeseen. Kuljettaja loukkasi hieman päätään. Oulunsalolainen 26-vuotias mies vietiin hoidettavaksi Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Auto romuttui törmäyksessä pahoin.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat