Rattijuopon pakomatka päättyi piikkimattoon - riehui sairaalassakin

Rattijuopumuksesta epäilty 30-vuotias mies aiheutti lukuisia vaaratilanteita Nivalassa sunnuntai-iltana.

Poliisi yritti pysäyttää epävarmasti liikkuneen henkilöauton Haapaveden keskustassa. Poliisin antaman pysäytysmerkin jälkeen kuljettaja kiihdytti nopeasti pois paikalta jatkaen Nivalan suuntaan.

Kuljettaja ajoi huomattavaa ylinopeutta ja seilasi osittain vastaantulevien kaistalla. Ajoneuvon nopeus oli enimmillään noin 130 kilometriä tunnissa 80 km/h -rajoitusalueella. Ajaminen oli poliisin mukaan holtitonta ja kuljettaja aiheutti lukuisia vaaratilanteita.

Nivalasta takaa-ajo jatkui Ylivieskan suuntaan. Nivalan Junttikankaan kohdalla kuljettaja ajoi poliisin levittämään piikkimattoon. Ajaminen jatkui vielä Ylivieskan Raudaskylän kohdalle saakka, jossa ajoneuvon kuljettaja menetti lopullisesti ajoneuvonsa hallinnan. Henkilöauto suistui vastaantulevien kaistan ylitse ja törmäsi valaisinpylvääseen, joka katkesi törmäyksen voimasta.

Kiinnioton jälkeen mies kuljetettiin tarkastettavaksi Oulaskankaan aluesairaalaan, josta edelleen Oulun yliopistolliseen sairaalassa. Sairaalassa mies riehaantui siihen malliin, että poliisipartio joutui noutamaan hänet Oulun poliisilaitokselle. Poliisi joutui kiinnioton yhteydessä käyttämään oc-sumutinta ja etälamautinta.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, huumausaineen käyttörikoksesta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, liikennerikkomuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

 

Lue myös:

    Uusimmat