Rattijuopolle lyhyt tuomio - "tyttären henki oli halpa"

Eduskunnan lakiovaliokunnassa on tänään julkinen kuuleminen kansalaisaloitteesta, jolla vaaditaan rattijuopoille kovempia rangaistuksia.

Aloitteen alullepanija on lapinlahtelainen Jorma Sonninen. Rattijuoppo ajoi hänen kahden tyttärensä yli kaksi vuotta sitten. Toinen tyttäristä kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti.

Sonnisen avustaja Tuomo Sallinen sanoi eduskunnassa, että rattijuoppo syyllistyi törkeään kuolemantuottamukseen, törkeään rattijuopumukseen, törkeään vaaran aiheuttamiseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

- Teknisesti (hänelle) olisi ollut mahdollista antaa 9 vuoden vankeusrangaistus. Tuomioksi tuli kaksi vuotta ja kaksi kuukautta. Hän istui tästä tuomiosta vuoden ja kuukauden, Sallinen sanoi.

Sallisen mielestä Sonnisen kuolleen tyttären henki oli halpa.

- Jos mietitään, että rangaistuksen yksi tehtävä on toimia hyvityksenä ja toisaalta hintana siitä, mitä ihminen on tehnyt, Sallinen kuvaili.

Sonnisen laatiman kansalaisaloitteen on allekirjoittanut yli 62 000 ihmistä.

Liikenneturvan mukaan tyypillinen rattijuoppo on keski-ikäinen mies. Reilusti yli puolella rattijuopoista on alkoholi- tai päihdeongelma.

Vahingot tapahtuvat pääasiassa miehille, menehtynyt on useimmiten rattijuoppo itse. Täysin sivullisia rattijuopon uhreja on 9 prosenttia menehtyneistä.

Lue myös:

    Uusimmat