Rata muistuttaa LVM:tä hallituksen omistajalinjauksista

Rahoitustarkastus Rata katsoo Soneran osakkeita hankkineiden voineen saada väärän kuvan valtio-omistajan sitoutumista suuriin ulkomaisiin hankintoihin.

Ratan mukaan vuosien 1999 ja 2001 osakemyyntien tarjousesitteiden perusteella saattoi odottaa, että pääomistajalta haettaisiin lupa suuriin sijoituksiin. Soneran toiminnasta Rata ei löydä huomautettavaa, sillä esitteissä valtioneuvoston periaatepäätös valtion omistajapolitiikasta oli kuvattu asiallisesti.

Ratan mukaan väärä kuva saattoi syntyä, koska periaatepäätös on tulkinnanvarainen. Tästä Rata muistuttaa liikenne- ja viestintäministeriötä LVM:tä sille lähettämässään kirjeessä. Muihin toimiin Rata ei asian tiimoilta ryhdy.

Valtion periaatepäätöksestä nousi kohu sen jälkeen, kun Sonera nollasi Saksan UMTS-lupien arvon kesällä ja jälkipyykki kalliiden lupien hankinnasta alkoi. Valtio on Soneran suurin omistaja. Valtio-omistajan tehtäviä Sonerassa hoitaa LVM.

Ratan mukaan periaatepäätöksestä voi saada sen kuvan, että suuriin ulkomaisiin sijoituksiin tarvittaisiin valtio-omistajan hyväksyntä. Syksyn aikana on nähty, että näin ei ollut. Soneran valtio-omistajaa edustavat tahot eli Paavo Lipposen hallituksen ministerit ja LVM ovat päinvastoin korostaneet, etteivät ne käsitelleet Soneran UMTS-hankintoja. Rata korostaa ottaneensa asiaan kantaa vain arvopaperimarkkinalain näkökulmasta.

- Mahdollinen harhaanjohtavuus ei johtunut siitä, että periaatepäätös olisi kuvattu esitteessä harhaanjohtavasti, vaan siitä, että periaatepäätös on itsessään ollut jälkikäteen tarkasteltuna tulkinnanvarainen, Rata perustelee.

Ratan toimistopäällikkö Jarmo Parkkonen sanoo, että tarjousesitteet hyväksyessään myöskään Rata ei voinut tietää tulkinnanvaraisuudesta. Nyt saadulla kokemuksella tilanne on toinen.

- (Esitteessä) yksi kohta on kuvattu toisin kuin myöhemmässä yhteydessä on toimittu, hän selvitti.

Parkkosen mukaan asia nousee uudelleen esiin, jos jokin valtionyhtiö on laatimassa vastaava esitettä ja siihen ollaan liittämässä valtioneuvoston periaatepäätöstä.

- Nyt jouduttaisiin miettimään, olisiko harhaanjohtavuus vältettävissä lisätiedolla vai olisiko se jätettävä pois, hän selvittää.

Valtioneuvoston periaatepäätös on vuodelta 1999. Sen mukaan valtionyhtiöiden laajentuminen uusille toimialoille ja muut strategiset sijoitukset edellyttävät pääomistajan hyväksyntää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat