Raskausjälkien korjailu yleistyy – asiantuntijat luottavat tervejärkisyyteen

Raskausjälkien kirurgiset korjaustoimenpiteet ovat yleistymässä Suomessakin. Ilmiö on lähtenyt liikkeelle Latinalaisesta Amerikasta ja rantautunut Yhdysvaltojen kautta Eurooppaan.

Monissa maissa jälkiä korjaavan plastiikkakirurgian rinnalla kulkee ilmiö, jossa alatiesynnytystä ja imetystä vältetään kudosten veltostumisen vuoksi.

Näin pitkälle Suomessa ei ole vielä menty. HUS:n naistentautien ja synnytysten klinikkaryhmän johtaja Jari Sjöbergin mukaan sektiot eivät ole valtakunnallisesti tarkasteltuna merkittävästi yleistyneet.

– Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastotietojen mukaan keisarileikkausten osuus synnytyksistä on pysynyt melko muuttumattomana viimeisen kymmenen vuoden aikana, Sjöberg toteaa.

Turun yliopistollinen keskussairaalan naistenklinikalla työskentelevä synnytysten ja naistentautien erikoislääkäri Nanneli Pallasmaa ei usko, että alatiesynnytyksen välttely leviäisi maailmalta laajemmin Suomeen.

– En usko, että tämä yleistyy. Suomalaiset ovat mielestäni aika tervehenkisiä, Pallasmaa arvioi.

Pallasmaa on kuitenkin kiinnittänyt huomiota siihen, että ulkonäköperusteet ovat lisääntyneet jonkin verran, kun keisarileikkausta toivotaan alatiesynnytyksen sijaan.

– Mutta pientä tämä on joihinkin muihin Euroopan maihin verrattuna –Yhdysvalloista puhumattakaan, Pallasmaa toteaa.

Valtaosa sektion haluavista odottajista perustelee toiveensa synnytyspelolla. Joillekin alatiesynnytystä veltostumissyistä vältteleville odottajille synnytyspelko saattaa olla vain hyväksyttävän syyn saada haluamansa. Pallasmaa tunnistaa ilmiön, mutta pitää sitä hyvin harvinaisena.

– Jonkin verran sitä käytetään varmaan tekosyynä , mutta ei merkittävästi, hän arvioi.

HUS:n Sjöbergin mukaan kirurgiset korjaustoimenpiteet ovat Suomessa uusi ilmiö, joihin hän itsekin on vasta kuluvan vuoden aikana törmännyt. Raskauden epätoivottuihin seurauksiin liittyvästä asennemuutoksesta hän ei osaa sanoa mitään.

– Me emme täällä tiedä asiasta mitään. Täällä ollaan onnellisesti raskaana ja onnellisesti synnytetään, meillä ei ole tietoa siitä, mitä sen jälkeen tapahtuu, hän selittää.

Lue myös:

    Uusimmat