Raskaana oleva Nightwish-Anette sai allergiakohtauksen

Anette Olzon (kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva)
Anette Olzon sai allergiakohtauksen. (kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva)Copyright 2009 Lehtikuva
Julkaistu 30.03.2010 14:02

Toista lastaan odottava Nightwish-laulaja Anette Olzon kertoo blogissaan saaneensa antibiooteista allergiakohtauksen.

Anette paljastaa kärsineensä jo vuosia virtsaputkentulehduksista. Laulaja kertoi saaneensa vahvat antibiootit jo toista kertaa raskauden aikana sattuneeseen tulehdukseen. Viimeisimmät lääkkeet kuitenkin tekivät tepposen Anettelle.

– Sain ensimmäistä kertaa ikinä allergiakohtauksen lääkkeistä. Allergian ensimmäiset oireet olivat punaiset silmät, kokovartalon kutina, kova päänsärky ja väsymys, Anette kirjoittaa.

Allergia jatkui seuraavana päivänä samana, mutta laulajatar sai lisää oireita.

– Kutina ja päänsärky tulivat pahemmiksi sekä oksentelin. Päätin soittaa sairaalaan, josta minun käskettiin lopettaa lääkitys välittömästi ja hakea uusi tilalle.

Laulajatar kertoi lääkärin ihmetelleen, sillä Anette oli käyttänyt samoja lääkkeitä aiemminkin. Raskaana oleminen kuitenkin vaikuttaa ja laulajatar on herkempi asioille.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Anette Olzon