Räsäselle sataa tukea Facebookissa

Facebookiin on perustettu kristillisdemokraatien puheenjohtaja Päivi Räsästä tukevia ryhmiä.

Viime viikolla esitetty Ajankohtaisen kakkosen homoilta aiheutti ennennäkemättömän erovyöryn kirkosta, ja moni on nähnyt, että Räsäsen esittämät kommentit ovat olleet osasyy joukkopakoon.

Facebookissa Räsäsen näkemyksille on satanut kuitenkin myös tukea.

Palveluun on perustettu Räsästä tukevia ryhmiä, joihin on tullut parissa päivässä runsaasti jäseniä.

Esimerkiksi Päivi Räsänen Support Group on tähän mennessä kerännyt jo yli 3200 jäsentä.

Ryhmä ei usko, että kirkon eroaalto on yksinomaan Räsäsen syytä, vaan näkee tämän joutuneen median ajojahdin kohteeksi. Ryhmän mukaan osa eroista on varmasti myös aiheutunut kirkon esittämien "homomyönteisten ja Raamatun arvovaltaa polkevien näkemysten takia".

"Hiljaista tukeaan" Räsäselle Facebookissa tarjoaa myös Pro Räsänen - Äijät Päivin puolesta niminen ryhmä, joka on kerännyt vajaat 800 kannattajaa.

Ryhmän sivuilla ilmaistaan tukea Räsäsen tinkimättömille näkemyksille raamatullisten arvojen puolustajana.

- Pyhässä liitossa naisen tehtävä on palvella miestään kotona, ei olla tasa-arvoisessa asemassa. Pyhään liittoon ei voida vihkiä homoja, eronneita ja neitsyensä menettäneitä, eräs ryhmän jäsen toteaa kirjoituksessaan.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat