Rapu- ja kalakantoja yritetty säilyttää väärin menetelmin

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitosta koskeva arviointiraportti kiinnittää huomiota Suomen luonnonvaraisten kala- ja rapukantojen säilyttämiseen. Kansainvälinen arviointiryhmä muistuttaa, että pitkän päälle arvokkaat kannat voidaan säilyttää vain kunnostamalla niiden luonnollisia elinympäristöjä kasvatusaltaissa säilömisen sijasta. Viljellyt kannat poikkeavat luonnossa kasvaneista ja saattavat siksi aiheuttaa ongelmia, huomautetaan raportissa. Suomessa kantojen säilymisestä on kuitenkin pyritty huolehtimaan enimmäkseen viljelyn avulla.

Alkuperäiset kannat ovat erityisessä vaarassa silloin, kun niiden rinnalle on tuotu kokonaan uusia lajeja. Esimerkiksi istutettu täplärapu uhkaa jo koko alkuperäistä rapukantaa, jonka suojaamiseksi tarvittaisiin nopeita toimia mahdollisesti yhteistyössä Ruotsin kanssa, toteavat arvioijat. Arviointiryhmä toteaa myös, että kantojen suojelu tarvitsee tuekseen laajaa tutkimusta. Geneettisen tutkimuksen tehostamiseksi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos voisi hakeutua yhteistyöhön jonkin alaan paneutuneen yliopiston kanssa, ehdottavat arvioijat. Suojelu olisi syytä erottaa tavanomaisesta istutuskalojen viljelystä, josta on tulossa yhä enemmän myös kaupallista toimintaa.

Verkottumista ja monitieteisyyttä kaivataan lisää

Arviointiryhmän mielestä riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen pitäisi yleensäkin laajentaa yhteistyöverkkoaan sekä lisätä monitieteistä, luonnon ja ihmisen vuorovaikutukseen pureutuvaa tutkimusta. Arvioijien mukaan tutkimuslaitos tuottaa valtaosin laadukasta, mutta kaavamaista tutkimusta. Sen rinnalle kaivataan myös pitemmälle menevää, "strategista" tutkimusta ja toimintaa.

Tutkimuslaitosta kehotetaan myös parantamaan tietojärjestelmiään ja -palveluitaan. Esimerkiksi laitoksen verkkosivujen pitäisi olla riista- ja kalatalouden tiedonkulun keskeinen väline, todetaan arviointiraportissa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos toimii maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa. Se tuottaa tietoa riista- ja kalavarojen kestävän käytön hyväksi ja vastaa valtion kalanviljelytoiminnasta. Tänään julkaistu arvio on osa Valtion tiede- ja teknologianeuvoston johtamaa erikoisalojen tutkimuksen arviointihanketta. Neljän hengen arviointiryhmään kuului suomalaisjäsenenä professori Ossi V. Lindqvist Kuopion yliopistosta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat