Raportti: USA kuulustelee vankinsa ihmisraunioiksi

Yhdysvaltain armeijan kuulustelumetodit ovat aiheuttaneet terrorismista epäillyille vangeille vakavia oireita, kertoi terveysalan ihmisoikeusjärjestön raportti.

Raportin mukaan entiset vangit kärsivät kivuista ja hautoivat itsemurhaa vielä vuosia vapautumisen jälkeen.

Physicians for Human Rights -järjestö haastatteli 11:tä vapautettua vankia ja teki heille terveystarkastukset. Vangit olivat olleet joko Abu Ghraibin vankilassa Irakissa tai Guantanamossa Kuubassa.

Yksi vangeista kertoi, että hänet oli kuulusteluissa pakotettu makaamaan lattialla virtsassa samalla kun amerikkalaiset sotilaat löivät ja potkivat häntä. Häntä oli hyväksikäytetty luudanvarrella. Sotilas oli virtsannut hänen päälleen ja pakottanut ulvomaan koiran tavoin.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat