Raportti: Tupakassa riippuvuutta aiheuttavia lisäaineita

Tupakkayhtiöt yrittävät tehostaa savukkeiden riippuvuutta aiheuttavaa vaikutusta lisäämällä niihin kemiallisia lisäaineita, sanotaan tänään julkistetussa raportissa.

Kymmeniin tupakkateollisuuden sisäisiin asiakirjoihin perustuvan raportin ovat laatineet yhteistyössä brittiläinen syöpätutkimussäätiö, tupakointia vastustava ASH-ryhmä ja yhdysvaltalainen Massachusettsin osavaltio.

-Minun mielestäni tämä on skandaali. Savukkeiden riippuvuutta aiheuttavia ominaisuuksia lisätään samaan aikaan kun julkisesti kiistetään, että nikotiini ylipäätään aiheuttaa riippuvuutta, sanoo ASH-ryhmän johtaja Clive Bates.
Selonteon mukaan useimmat EU-maissa käytettävistä noin 600:sta savukkeiden lisäaineesta ovat turhia ja vain harvat niistä olivat käytössä ennen vuotta 1971.

Lisäaineilla pyritään parantamaan tupakansavun makua, peittämään savun hajua ja tehostamaan nikotiinin antamaa hyvänolon tunnetta. Raportin mukaan tupakkateollisuus käytti ilmeisesti jo 1960-luvulla savukkeissa mm. ammoniakkia ja kaakaota.
-Koska jotkin lisäaineet lisäävät savukkeiden aiheuttamaa riippuvuutta, tupakkayhtiöt tekevät tupakoinnin lopettamisen entistäkin vaikeammaksi, huomauttaa eräs raportin laatijoista. Raportti suosittaa pakollisia merkintöjä, joista selviää mitä lisäaineita kussakin savukemerkissä on käytetty.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat