Raportti paljastaa tylysti nuorten ja iäkkäiden kuskien turmaherkkyyden

Liikenneturvan laatiman raportin mukaan suhteessa väestöosuuteen iäkkäille kuskeille sattuu enemmän vakavia liikenneonnettomuuksia kuin muille.

– On kuitenkin syytä muistaa, että onnettomuuden seuraukset ovat iäkkäille aina vakavampia kuin muille, sillä iäkkäät ovat hauraampia ja herkempiä vammautumaan kuin muut, sanoo Liikenneturvan suunnittelija Petri Jääskeläinen.

Esimerkiksi vuoden 2014 tilastot liikenteessä menehtyneistä kertovat muuta. Vuoden 2014 ennakkotietojen mukaan liikenteessä kuoli 223, heistä 51 oli 65-vuotiaita tai vanhempia. Henkilöautossa iäkkäistä kuoli 24. Kuljettajia heistä oli 20. Samana vuonna 35-64-vuotiaita henkilöauton kuljettajia kuoli 32. 

– Ainakaan vuoden 2014 tilastoissa iäkkäät eivät ole nostaneet tilastopiikkiä, pikemminkin heitä on kyseisenä vuonna henkilöauton kuljettajina kuollut vähemmän kuin keski-ikäisiä, huomauttaa Jääskeläinen.

Tiukka lääketieteellinen kontrolli

Liikenneturva haluaa tukea niitä autoilijoita, jotka terveytensä puolesta pystyvät vielä autoilemaan. 

Liikenneturvan suunnittelija Aulikki Schrey muistuttaa, että etenkin maaseudulla asuvilla iäkkäillä autoilu helpottaa kulkemista ja luo mahdollisuuksia virikkeelliseen elämään. Tätä mahdollisuutta pitää hänen mielestään jatkossakin tukea. Vaa'assa on kaksi puolta: liikenneturvallisuus ja iäkkäiden liikkumismahdollisuus. 

– Suomessa on tiukka lääketieteellinen kontrolli iäkkäiden ajokyvyn suhteen. Yli 70-vuotiaat joutuvat vähintään viiden vuoden välein käymään lääkärintarkastuksissa uusiakseen ajokorttinsa.  Lääkäri voi määrätä tarkastukseen aiemminkin, jos terveys siltä näyttää. Tällöin pitäisi paljastua sellaiset tapaukset, joissa ajoterveys ei enää riitä, sanoo Schrey.

Liikenneturva kehittäisi liikenneympäristöä

Ikääntyminen muuttaa ihmistä monella tavalla. Huomiokyky heikkenee, reaktiokyky hidastuu, näkökyky heikkenee. Risteysajo etenkin tasa-arvoisissa risteyksissä vaikeutuu. 

– Yleensä iäkäs kuljettaja pystyy kompensoimaan näitä puutteitaan, esimerkiksi ajamalla vain hyvissä olosuhteissa ja välttelemällä vaikeimpia tilanteita, sillä ikä tuo myös viisautta liikenteeseen. Iäkkäät ovat lähtökohtaisesti turvallisuushakuisia liikenteessä. Heillä on kokemus valttinaan. Hyvin monilla on ajokortti ollut vuosikymmeniä ja liikenteen riskien tuntemus on sitä kautta olemassa. 

– Tietenkin iän mukanaan tuomat normaalit muutokset, joita jokaiselle tulee, ne vaatisivat liikennejärjestelmältä pientä viilausta. Esimerkiksi liikenneympäristöä pitäisi koko ajan muuttaa sellaiseksi, että siellä myös iäkkäämmät ja hitaammat kuljettajat selviytyisivät. 

Iäkkäiden autoilijoiden määrä kasvaa tulevaisuudessa reippaasti. Ihmiset vanhenevat, mutta pysyvät entistä parempikuntoisina. Viiden viime vuoden aikana 60-64-vuotiaiden kuljettajien määrä on jo lisääntynyt 50 prosenttia, eli 200 000 kuljettajasta 300 000 kuljettajaan. Yli 75-vuotiaiden autoilijoiden määrän on arveltu kolminkertaistuvan vuoteen 2020 mennessä. Silloin heitä olisi auton ratissa 150 000.

Lue myös:

    Uusimmat