Raportti nimeää CIA-vankiloista tienneet EU-maat

Myös Javier Solanan sanotaan salailleen tietoja. Suomi ei ole nimettyjen maiden joukossa.

Euroopan parlamentin julkistettu raporttiluonnos nimeää 11 EU-maata, jotka tiesivät Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n ylläpitävän salaisia vankiloita Euroopassa. Suomi ei ole näiden maiden joukossa.

Työryhmä löysi "vakavia välillisiä todisteita" siitä, että Puolassa olisi sijainnut salainen väliaikainen CIA:n pidätyskeskus, kertoi raportin luonnoksen käsiinsä saanut uutistoimisto AP. Vankiloista tienneiden maiden listalla ovat lisäksi Britannia Italia, Saksa, Ruotsi, Itävalta, Irlanti, Espanja, Kreikka ja Kypros.

Euroopan parlamentin CIA-jupakkaa selvittäneen työryhmän selvityksestä raportoi italialainen eurokansanedustaja Claudio Fava. Hän kehotti kunkin valtion viranomaisia selvittämään, syyllistyivätkö valtioiden korkeat edustajat ihmisoikeusloukkauksiin.

Raportin luonnoksessa arvostellaan useita korkeita EU:n edustajia tietojen pimittämisestä työryhmältä. Muun muassa EU:n ulkopoliittisen edustajan Javier Solanan arvioidaan salailleen tietoja, kun todisteita Yhdysvaltain vankiloista ja terroriepäiltyjen salaisista kiinniotoista tuli julkisuuteen.

Puolen vuoden selvitystyö kertoi CIA:n käytössä olleiden koneiden lentäneen ainakin 1245 lentoa Euroopan ilmatilassa tai pysähtyneen eurooppalaisilla lentoasemilla. Kaikki lennot eivät ole liittyneet vankikuljetuksiin.

(MTV3-STT-AP)

Lue myös:

    Uusimmat