Raportti: Kurskin uppoaminen ei kenenkään syytä

Tuoreen venäläisraportin mukaan ketään ei voi pitää vastuussa ydinsukellusvene Kurskin uppoamiseen elokuussa 2000. Turmassa kuoli 118 venäläistä merisotilasta.

Kaksikymmentäkolme merisotilasta pysyi kahdeksan tuntia hengissä ennen tukehtumistaan uponneessa venäläisessä ydinsukellusveneessä Kurskissa 12. elokuuta 2000, sanoi Venäjän ylin syyttäjäviranomainen Vladimir Ustinov esitellessään tutkimuslautakunnan loppuraportin tänään.

Raportin mukaan ketään ei kuitenkaan voi pitää vastuussa turmasta, jossa kuoli 118 venäläistä merisotilasta. Suurin osa miehistöstä sai surmansa räjähdyksessä, mutta 23 kuoli häkämyrkytykseen enintään kahdeksan tuntia katastrofin alkamisen jälkeen.

Ustinov vapautti Venäjän laivaston kaikesta vastuusta. -Silloin kun sukellusvene paikallistettiin, oli jo liian myöhäistä pelastaa ketään miehistöstä, hän sanoi.

Venäjän laivaston johto odotti päiväkausia elokuun 12. päivän jälkeen ennen kuin hyväksyi Britannian ja Norjan avuntarjoukset Venäjän omien pelastusyritysten epäonnistuttua. -Tutkimuksessa ei havaittu ketään syylliseksi, Ustinov kertoi lehdistötilaisuudessa.

Ustinov vahvisti, että onnettomuus johtui polttoaineen aiheuttamasta räjähdyksestä yhdessä sukellusveneen torpedoputkista. Ustinov kiisti siten epäsuorasti Venäjän turman jälkeen esittämät syytökset Naton vakoilualuksen törmäämisestä Kurskiin tai sukellusveneen törmäämisestä toisen maailmansodan aikaiseen miinaan.

-Torpedojen suunnitteluun, valmistukseen, varastointiin ja käyttöön osallistuneet ihmiset eivät olisi voineet ennakoida räjähdystä ja miehistön kuolemaa, pääsyyttäjä Ustinov sanoi lähes kaksi vuotta kestäneen tutkimuksen päätteeksi.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat