Raportti: Kolmasosa Nepalin maolaississeistä lapsia

Ainakin 30 prosenttia Nepalin maolaississeistä on lapsia, todetaan tuoreessa raportissa. Ihmisoikeusaktivistien mukaan osa lapsista on saatettu värvätä sissiriveihin pakolla.

Nepalin pääkaupungissa Kathmandussa toimivan ihmisoikeusjärjestön raportin mukaan on epäselvää, kuinka monta lapsisotilasta maolaississien joukoissa taistelee. Heitä arvellaan kuitenkin olevan ainakin 30 prosenttia sisseistä. Aktiivisia maolaississejä Nepalissa on virallisten arvioiden mukaan yhteensä noin 5600.

- Suurin osa aseellisiin taisteluihin osallistuvista lapsista on 14-18 vuotiaita, mutta nuorempienkaan lasten käyttämistä taisteluissa ei voida sulkea pois. Lapsia käytetään vakoojina, vartijoina ja lähetteinä. Lisäksi heitä käytetään kulttuuri- ja propagandaoperaatioissa, raportissa sanotaan.

Tutkimuksen mukaan osa lapsista on pestattu väkisin. Syynä pakkovärväykseen pidetään köyhyyttä ja koulutuksen puutetta.

(MTV3-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat