Raportti: Kiinan talous on maailman suurin vuonna 2035

Kiinan talous saavuttaa Yhdysvaltain talouden vuoteen 2035 mennessä, ja se on kaksi kertaa Yhdysvaltojen talouden kokoinen vuoteen 2050 mennessä. Tämä selviää tänään julkistetusta yhdysvaltalaisraportista.

Raportin mukaan Kiinan talouskasvua vauhdittaa viennin sijasta etenkin kotimainen kysyntä, mikä takaa kasvun jatkumisen vahvana.

Kiinan talous kasvaa noin 10 prosenttia vuosittain. Tällä hetkellä Kiinan bruttokansantuote on alle neljännesosa Yhdyvaltojen BKT:sta.

Selvityksen toteutti Carnegie Endowment for International Peacelle entinen Maailmanpankin ekonomisti Albert Keidel.

Keidel ennustaa, että myös kansainvälisten instituutioiden, kuten YK:n ja Maailmanpankin, johto kallistuu kohti Kiinaa. Keidelin mukaan myös yritysten pääkonttoreita siirretään tulevaisuudessa yhä useammin Kiinaan.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat