Raportti: Israel kiduttaa palestiinalaisvankeja

Israelin oikeusministeriön on saanut satoja valituksia Israelin turvallisuuspalvelun Sin Betin toiminnasta viime vuosina, mutta ihmisoikeusjärjestöjen mukaan yhtäkään epäilyä ei ole tutkittu.

Israelin turvallisuusviranomaiset pahoinpitelevät jatkuvasti palestiinalaisvankeja, arvioivat paikalliset ihmisoikeusjärjestöt. Tänään julkaistun raportin mukaan palestiinalaisia saatetaan myös kiduttaa kuulusteluissa.

Israelin oikeusministeriö torjui B'Tselem- ja HaMoked-ryhmien syytökset ja moitti niiden selvitystä virheelliseksi sekä perusteettomaksi. Raporttiin on haastateltu yli 70:tä palestiinalaista, jotka ovat olleet pidätettyinä kahtena viime vuotena.

Ihmisoikeusjärjestöt kertoivat, että Shin Bet -turvallisuuspalvelulla on moniportainen "kuulustelujärjestelmä". Järjestöjen mukaan vangeilta yritetään puristaa paljastuksia muun muassa eristämällä heitä "löyhkääviin ja tukahduttaviin" selleihin, sitomalla heidän kätensä ja jalkansa, estämällä nukkumasta ja nöyryyttämällä.

Järjestöt epäilevät, että Shin Betin kuulustelijat turvautuvat tietyissä tapauksissa myös erityiskeinoihin, jotka tarkoittavat yleensä fyysistä väkivaltaa. Tällaista menetelmää saatetaan käyttää, jos vangilla uskotaan olevan tietoa Israeliin kohdistuvasta hyökkäysaikeesta.

- Tällaiset toimet määritellään kansainvälisessä oikeudessa kidutukseksi, raportissa huomautettiin.

Israelin oikeusministeriön kerrottiin saaneen satoja valituksia Shin Betin toiminnasta viime vuosina, mutta järjestöjen mukaan yhtäkään epäilyä ei ole tutkittu.

Oikeusministeriö vakuutti, että Shin Betin kuulustelut ovat olleet lainmukaisia. Israelin korkein oikeus kielsi vuonna 1999 turvallisuuspalvelua käyttämästä väkivaltaa kuulusteluissa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat