Raportti: Costa Rican lahjusvyyhti ulottuu Suomeen

Suomalaisen Instrumentariumin Costa Ricassa toimineen yhteistyökumppanin epäillään lahjoneen mm. maan ex-presidentin. Suomen ulkoministeriö hyväksyi hankkeen, vaikka kansainvälinen selvitys vahvisti toimitettujen laitteiden ylihinnan ja tarpeettomuuden.

Costa Ricaan viedyillä sairaalalaitteilla tehtiin kovan luokan bisnestä, väittää FinnWatchin tuore raportti. Vientiin kytkeytyy laajoja lahjusepäilyjä, jotka ovat levinneet myös Suomeen.

Jupakka liittyy vuonna 2003 tehtyyn kauppaan, jossa suomalainen Instrumentarium myi lähes 40 miljoonan dollarin edestä sairaalalaitteita Costa Rican kansaneläkelaitokselle. Laitteet menivät noin sataan sairaalaan. Suomi tuki kauppaa myöntämällä kehitysyhteistyövaroista korkotukiluottoa Costa Rican ottamalle 32 miljoonan dollarin lainalle.

Keväällä 2004 kuitenkin paljastui, että taustalla oli sotkuinen lahjusvyyhti, johon kytkeytyi Costa Rican korkeita virkamiehiä ja poliitikkoja. Muun muassa maan entinen presidentti oli yksi epäillyistä.

FinnWatchin raportin mukaan Costa Ricalle myytiin kalliita erikoissairaanhoidon laitteita, joita sairaalat eivät edes tarvinneet. Turhat laitteet saatiin myydyiksi korruption avulla.

Raportissa korostetaan, että Instrumentarium ja sitä Costa Ricassa edustanut Fischel-yhtiö turvasivat kehitysyhteistyön nimissä itselleen kannattavan kaupan, josta hyötyivät vain yritykset itse. Instrumentarium teki kaupat pari viikkoa ennen kuin General Electric osti sen.

Raportti suomii myös ulkoministeriötä

Fischel-yhtiö sai sairaalatarvikesopimuksesta jopa 8,8 miljoonan dollarin provision, joka vastaa määrältään eri virkamiesten ja yritysjohtajien tileiltä löytyneitä summia.

Epäilyksenä onkin, että Instrumentariumin yhteistyökumppani Fischel lahjoi muun muassa Costa Rican ex-presidentin, jotta tämä ajaisi Instrumentariumin sairaalalaitehankkeen nopeaa käsittelyä maan parlamentissa.

Raportin mukaan nopeaa käsittelyä tarvittiin joulukuussa 2001, koska vaurastunut Costa Rica ei enää seuraavana vuonna ollut korkotukikelpoinen maa. Raportissa korostetaan, että Suomen ulkoministeriö hyväksyi hankkeen, vaikka sitä selvittänyt konsulttiyritys varoitti tarpeettoman kalliista laitteista.

Raportissa paheksutaan sitä, että ulkoministeriö mietti ja selvitti vastuutaan kummallisen pitkään. Ministeriö teetti kansainvälisellä tarkastajayhtiöllä selvityksen, jossa vahvistettiin ylihinta ja laitteiden tarpeettomuus. Vasta viime kuussa ministeriö teki asiasta poliisille tutkintapyynnön.

Jupakka on nyt keskusrikospoliisilla, joka päättää ylittyykö asiassa esitutkintakynnys. KRP on pyytänyt Costa Ricasta selvityksiä, joita ei ole kuitenkaan vielä kuulunut.

Raportissa sanotaan, että sairaalalaitehankkeen maksumiehiksi ovat nyt joutumassa costaricalaiset veronmaksajat, koska ylisuuri luotto lankeaa aikanaan Costa Rican valtion maksettavaksi.

Ongelmien ratkaisemiseksi costaricalaiset ovat vaatineet lainasta syntyneen velan ainakin osittaista mitätöintiä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat