Raportti: Amorellan karilleajo koetteli meripelastusvalmiutta

Onnettomuustutkintakeskus esittää parannuksia meriliikenteen turvallisuuteen vuosi sitten tapahtuneen autolautta Amorellan karilleajon perusteella.  

Vaikka pelastustyöt sujuivat hyvin, tutkintaselostuksesta selviää, että Amorellan karilleajo koetteli meripelastusvalmiutta.

Rajavartiolaitosta suositetaan kehittämään yhteistoimintaansa meripelastusviranomaisten ja varustamoiden kanssa.

Lisäksi Liikenteen turvallisuusvirastoa suositetaan valvomaan, että alusten ohjeet sisältävät rajoitteet riskialttiiden huoltotöiden tekemisestä merellä.  

Amorella oli matkalla Turusta Tukholmaan, kun se sai sähköhäiriön. Tapahtumasta ei aiheutunut vahinkoja ihmisille, lastille tai ympäristölle. 

Onnettomuustutkintakeskuksen tutkinnan mukaan huollon ajoittuminen ja sen yhteydessä tapahtunut
polttoaineen syöttöhäiriön aiheuttama sähkökatko veivät alukselta ohjailukyvyn lähes kokonaan noin
neljäksi minuutiksi. Kapealla väylällä aika oli liian pitkä.

Aluksen pääkoneet, potkurit ja sähkön saannista riippuvat ohjauslaitteet lakkasivat toimimasta. Hätäohjausjärjestelmien avulla Amorella saatiin ohjattua kapeikon läpi, mutta hätäankkuroinnista huolimatta alus ajautui karille ja sai vuodon keulapiikkiin.

Alus saatiin irrotettua karilta vielä samana päivänä. Vaurioiden tarkastuksen jälkeen se sai luvan jatkaa saatettuna matkaa Maarianhaminaan.

Lue myös:

    Uusimmat