Ranskassa tuhoisa lentoturma

Viidentoista ihmisen pelätään kuolleen kahden ranskalaisen pienlentokoneen törmäyksessä eilen Atlantin yllä. Onnettomuus sattui noin kymmenen kilometrin päässä Bretagnen rannikolla sijaitsevasta Quiberonin kaupungista.

Torstai-iltaan mennessä koneissa olleista 15 ihmisestä oli löydetty seitsemän menehtyneenä. Toiveita eloonjääneistä ei enää juuri ollut. Useimmat uhreista olivat ranskalaisia, vain yhden matkustajan kansalaisuus ei ollut tiedossa. Lentokoneiden kyydissä oli ollut myös kaksi pientä lasta.

Alueella lensi useita pienlentokoneita katselemassa Quiberonin satamaan saapuvaa uutta risteilijää. Silminnäkijöiden mukaan koneita oli aivan liikaa aluksen ympärillä ja niiden lentäjät katselivat alas, eivät eteensä.

Onnettomuuskone Beechcraft 1900:ssa oli 12 matkustajaa sekä kaksi lentäjää ja toisessa onnettomuuskoneessa Cessnassa vain yksi lentäjä. Koneet putosivat mereen törmäyksen jälkeen.

Poliisin partiolaiva on jatkanut alueella etsintöjä yöllä. Neljä helikopteria, ilmavoimien lentokone ja sukeltajat palaavat työhön aikaisin aamulla.

Ranskan liikenneministeri Jean-Claude Gayssot sanoi myöhään eilen, että Quiberoniin odotetaan yöllä kolmea tutkijaa selvittämään törmäyksen syytä.

Lue myös:

    Uusimmat