Ranskassa kampanjointi päättyy

Ranskan sunnuntaisista presidentinvaaleista on tulossa jännitysnäytelmä. Oikeiston ehdokas Nicolas Sarkozy on vahvoilla. Ehdokkaiden kampanjointi päättyi tänään.

Noin kolmannes ranskalaisista ei ole vielä päättänyt kantaansa, ja moni sanoo voivansa vaihtaa mielipidettään. Nuorista päättämättömiä on jopa yli puolet.

Periaatteessa kärkikaksikko on selvä. Oikeiston Nicolas Sarkozy johtaa kyselyissä noin 30 prosentin kannatuksella. Sosialistien Segolene Royalin tuki on 25 prosentin luokkaa. Keskustan Francois Bayrouta kannattaa alle 20 prosenttia ja äärioikeiston Jean-Marie Le Peniä alle 15 prosenttia äänestäjistä.

Luvut eivät kuitenkaan välttämättä kerro kaikkea, koska ranskalaiset ovat tunnettuja ailahtelevasta äänestyskäyttäytymisestään.

Vaalikampanjointi huipentuu tänä iltana, kun Sarkozy suuntasi Marseilleen, Royal Toulouseen. Bayrou veti päätapahtumaansa Pariisiin eilen 17000 kannattajaa.

Sarkozyn eteneminen ratkaisevalle toiselle kierrokselle vaikuttaa silti muita selvemmältä. Hän on johtanut galluppeja koko ajan, ja hänen tukijansa ovat varmimpia valinnastaan.

Sosialistien naisehdokas tarjoaa pehmeyttä

Toisella kierroksella sekä Royal että Bayrou voivat kuitenkin laittaa tosissaan kampoihin Sarkozylle, jonka aggressiivinen imago pelottaa monia.

-Nicolas Sarkozy on vaarallinen, sen näkee hänen ehdotuksistaan, Royal tokaisi keskiviikkona tv-haastattelussa.

Royal tarjoaa ihmisille Sarkozya pehmeämpää viestiä. Hänellä on siten vähemmän avoimia vihamiehiä kuin Sarkozylla, mutta samalla hänen ohjelmaansa on kritisoitu epämääräiseksi. Royal on viime päivinä koittanut vedota etenkin palkansaajiin, vasemmiston perinteisiin kannattajiin. Keskiviikkona hän esimerkiksi vieraili supermarketissa minimipalkkaa saavien kassatyöntekijöiden luona.

Pienpuolue UDF:n ehdokas Bayrouta pidetään kolmikosta rehellisimpänä, mutta hänellä ollut vaikeuksia profiloida itseään vasemmiston ja oikeiston väliin.

-Jos hän kohtaa toisella kierroksella Royalin, hän on oikeistolainen, jos minut, hän on vasemmistolainen, Sarkozy ironisoi.

-Hänellä ei ole minkäänlaista ohjelmaa, Royal puolestaan hymähti.

Le Penin tukijat arvoitus?

Royalin mukaan olisi tärkeää, että toisella kierroksella taisto käytäisiin selvästi vasemmiston ja oikeiston välillä, jolloin äänestäjillä olisi aito valintatilanne.

Yllätyksen voivat tuoda myös Le Penin kannattajat. Le Pen on jo kehunut Sarkozya mieheksi, jonka kanssa voi keskustella. Sarkozy uhkaa menettää ääniä juuri Le Penille. Niinpä Sarkozy on kosiskellut viime päivinä äärioikeiston tukijoita painottamalla kovia otteita rikollisia ja laittomia siirtolaisia vastaan.

Vuoden 2002 vaaleissa sosialistit putosivat sensaatiomaisesti jatkosta, kun äärioikeiston Jean-Marie Le Pen löi Lionel Jospinin. Tuolloin Jacques Chirac, nyt väistyvä presidentti, voitti Le Penin toisella kierroksella helposti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat