Mainos

Ranskassa jälleen mielenosoituksia

Kiistelty nuorten työlaki sai jälleen mielenosoittajat kaduille Ranskassa. UPM-puolue on kutsunut ammattiliitot ja opiskelijajärjestöt on huomiseksi lakia koskeviin neuvotteluihin.

Ranskassa jopa kolmen miljoonan ihmisten arvioidaan osallistuneen tänään mielenosoituksiin kiisteltyä nuorten työlakia vastaan. Poliisin mukaan osallistujia oli ainakin miljoona.

Mielenosoittajat saivat tukea useista lakoista, jotka häiritsivät muun muassa juna-, maantie- ja lentoliikennettä. Myös useat koulut ja yliopistot olivat jälleen kiinni. Lakkoilu ei kuitenkaan ollut yhtä laajaa kuin viikko sitten järjestettyjen protestien aikana.

Ammattijärjestöt varoittivat, ettei viikkoja kestänyt protestointi lopu vieläkään, ellei lakia kumota kokonaan. Suurmielenosoitukset ovatkin ajaneet hallituksen etsimään uusia keinoja kriisin selvittämiseksi.

Lakia voimakkaasti ajanut pääministeri Dominique de Villepin on jäänyt taustalle, kun sisäministeri Nicolas Sarkozy on siirtynyt johtamaan neuvotteluja. BVA-instituutin tekemän mielipidekyselyn mukaan 45 prosenttia ranskalaisista on sitä mieltä, että pääministeri Villepinin pitäisi erota. Haastatelluista 49 prosenttia haluaa hänen pitävän työnsä.

Kutsu neuvotteluihin

Keskustaoikeistolainen UMP-puolue kertoo kutsuneensa opiskelija- ja ammattijärjestöt neuvotteluihin huomiseksi. Puolueen mukaan neuvotteluissa ei ole minkäänlaisia ennakkorajoituksia.

Järjestöt ovat hyväksyneet kutsun, mutta ovat ilmoittaneet, etteivät suostu tinkimään vaatimuksestaan kumota laki. Järjestöjen mielestä lain muuttaminen ei riitä, vaan suunnittelu pitäisi aloittaa puhtaalta pöydältä.

CGT-ammattiliiton johtaja Bernard Thibault sanoi, että hallituksen on turha odottaa järjestöiltä mitään vastalahjoja, jollei kumoamisvaatimukseen suostuta.

- Se on tämänpäiväisten mielenosoitusten ja lakkojen tarkoitus. Työlain kumoaminen ei ole neuvoteltavissa oleva asia, hän sanoi.

Presidentti Jacques Chirac hyväksyi perjantaina uuden työlain. Hän kuitenkin vaati siihen lievennyksiä, kuten koeajan puolittamista yhden vuoden mittaiseksi ja työntekijälle oikeutta saada tietää erottamisensa syy. Mielipidekyselyjen mukaan kuusi kymmenestä ranskalaisesta kuitenkin katsoo, ettei Chiracin olisi pitänyt hyväksyä lakia.

Lakikriisi on aiheuttanut mielipide-eroja myös hallituksen sisällä. Sekä sisäministeri Sarkozy että pääministeri Villepin pyrkivät ehdokkaaksi ensi vuoden presidentinvaaleihin.

Sarkozyn, jolla on kireät välit presidentti Chiracin kanssa, onkin katsottu käyttävän tilaisuutta hyväkseen. Työlakikriisissä hän on ottanut etäisyyttä Villepinin kovaan linjaan ja yrittää nyt saada aikaan sovun opiskelija- ja ammattijärjestöjen ja hallituksen välillä.

(MTV3-STT-Reuters-DPA-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.