Ranskan viranomaiset huolissaan jättiulkoilmabileistä

Ranskalaiset viranomaiset ovat hermostuneet Facebookin kautta kokoon kutsuttavista ulkoilmajuomingeista, jotka vetävät paikalle tuhansia ihmisiä. Arvostelu sai tuulta purjeisiinsa, kun maan länsiosassa Nantesin kaupungissa järjestetty tapahtuma johti nuoren miehen kuolemaan.

Facebook aperitif -juhlat vetivät keskiviikkoiltana Nantesissa paikalle 10 000 ihmistä. 21-vuotias mies putosi humalassa sillalta aamun varhaisina tunteina ja kuoli saamiinsa vammoihin sairaalassa.

Vastaavanlaisten juhlien suosio on kasvanut Ranskassa räjähdysmäisesti viimeisen puolen vuoden aikana. Keskiviikkona myös eteläisessä Montpellierissä järjestettiin Facebookin kautta juomingit, joihin osallistui lähes 10 000 ihmistä.

Nantesin kaupunginjohtaja Jean-Marc Ayrault on tyrmistynyt tapahtuneesta.

- Tämä on kansallinen ongelma, ja sillä tasolla sitä on myös käsiteltävä, Ayrault sanoi ranskalaiselle Info-radiolle.

Sisäministeriö ilmoittikin tänään, että asiaa puidaan ensi viikolla kokouksessa, jota johtaa sisäministeri Brice Hortefeux.

Viranomaisten huolta lisää se, että vielä toukokuussa luvassa on "kaikkien aperitiivien äiti". Pariisissa Eiffel-tornin lähellä pidetään 23. toukokuuta bileet, joihin odotetaan jopa 50 000:ta ihmistä. Pariisin poliisi on jo varoittanut, että alkoholinkäyttö on tiukasti kielletty bilepaikalla.

Tajuttomia ja jokeen pudonneita

Kun ilmiö ensin alkoi levitä Ranskassa, sitä pidettiin harmittomana huvina: tuhannet hyväntuuliset ihmiset kokoontuvat yhteen poksauttelemaan viinipullon korkkeja. Lieveilmiöt ovat kuitenkin saaneet monen muuttamaan mielensä.

Nantesin ensimmäisissä jättijuhlissa viime marraskuussa viitisenkymmentä ihmistä joi itsensä tajuttomaksi ja monia jouduttiin pelastamaan Loirejoesta.

Tuoreimmissa juhlissa pidätettiin 41 ihmistä muun muassa huumausainerikoksista ja väkivallasta. Kuutisenkymmentä joutui sairaalaan.

Juhlia vahtimassa oli nelisensataa poliisia, ja alkoholinmyyntiä rajoitettiin kaupungin keskustassa.

- Tämän on loputtava. Tämä on synkkää -- ihmiset tulevat vain kännäämään, heidän joukossaan 15-vuotiaita nuoria, valittaa Ayrault.

(MTV3 - STT - DPA - Reuters - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat