Ranskan julkinen liikenne lakkoon

Julkinen liikenne seisahtuu tänä iltana työnseisauksen takia.

Ranskalaiset valmistautuvat liikennekaaokseen lakon takia. Vuorokauden mittaisen työtaistelun odotetaan halvaannuttavan joukkoliikenteen ja tuovan mielenosoittajia Pariisin kaduille.

Valtion rautatieyhtiö SNCF arvioi, että Eurostar-junat kulkevat lähes normaalisti Lontooseen huomenna. Ranskan sisäisessä liikenteessä lakko peruuttaa todennäköisesti satoja junavuoroja.

Työnseisaus hiljentää myös Pariisin metro-, bussi- ja paikallisjunaliikenteen. Lisäksi Pariisin ooppera ja Come'die-Francaise-teatteri luopuvat esityksistään.

Lentoyhtiö Air France on vakuuttanut, että kaikki lennot lennetään. Lennot voivat kuitenkin myöhästellä, elleivät kaikki työntekijät pääse töihin.

Lakkoon osallistuu myös energia-alan työntekijöitä, joitakin opettajia ja muita virkamiehiä.

Lakkoa pidetään näytönpaikkana presidentti Nicolas Sarkozylle. Ammattijärjestöt toivovat, että hallitus joutuisi perääntymään kuten vuonna 1995. Työtaistelu kesti silloin kolme viikkoa.

Lakko ei saa tällä kertaa kuitenkaan samanlaista kansan tukea kuin 12 vuotta sitten. Mielipidemittausten mukaan niukka enemmistö kannattaa Sarkozyn ajamaa eläkeremonttia.

Lakkopäivää kutsutaan mustaksi torstaiksi. Seisauksella vastustetaan hallituksen aikeita purkaa noin miljoonan työntekijän oikeus siirtyä eläkkeelle muita aiemmin. He pääsevät eläkkeelle kun ovat olleet töissä 37,5 vuotta normaalin 40 vuoden sijasta.

Erityisedut koskevat vaarallisia ja raskaita töitä tekeviä kuten rautatietyöläisiä ja kaivostyöntekijöitä.

(MTV3-STT-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat