Ranskan hallitus rahoittaa "ranskalaista CNN:ää"

Uuden kanavan muodostavat Ranskan valtion televisioyhtiö sekä yksityinen TF1-yhtiö. Kanavan nimeksi tulee CII.

Ranskan hallitus on päättänyt siirtää budjettivaroista 300 miljoonaa euroa maailmanlaajuisen, ranskankielisen uutiskanavan perustamiseen, kertoo pääministeri Jean-Pierre Raffarin. Uusi "ranskalainen CNN" aloittaa toimintansa ensi vuonna.

Presidentti Jacques Chirac ehdotti jo pari vuotta sitten tällaisen tv-satelliittikanavan luomista.

Uuden kanavan nimeksi tulee CII. Sen muodostavat Raffarinin mukaan Ranskan valtion televisioyhtiö sekä yksityinen TF1, mutta myös muut tv-yhtiöt voivat päästä mukaan.

- Uusi kanava voi käyttää hyväkseen Ranskan johtajien televisioyhtiöiden - yksityisten ja valtiollisten - tarjoamia etuisuuksia. Näin mahdollistuu monimuotoisuus, joka kuuluu maamme perusarvoihin, Raffarin sanoi.

Ranskassa nähdään uusi uutiskanava mahdollisuutena vastustaa Yhdysvaltojen näkemysten ylivaltaa kansainvälisissä asioissa. Monet ranskalaiset ovat pitkään kantaneet huolta siitä, että ranskan kieli on menettänyt asemiaan kansainvälisessä kanssakäymisessä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat