Ranskalaislehdistö höykyttää koulu-uudistusta

Ranskassa kohistaan jälleen maan kiistellystä koulu-uudistuksesta. Presidentti Nicolas Sarkozyn vuonna 2007 lanseeraama koulureformi on ollut monen mielestä kompastuskivi koko Ranskalle. Koulu-uudistus on tarkoitus saada päätökseen vuoden kuluttua.

Koulut alkoivat Ranskassa maanantaina, ja lähes jokainen ranskalaislehti tarttuu aiheeseen erikoisnumerolla syyskuun aikana.

Esimerkiksi Le Monde –sanomalehti analysoi koulu-uudistuksen onnistumista tähän mennessä koko aukeaman kokoisessa artikkelissaan. Lehden mukaan presidentti Sarkozy ei ole edennyt lupaustensa mukaisesti.

Suurimpia huolenaiheita on lehden mukaan monta: vuoden 2008 jälkeen peräti 60 000 opettajan virkaa on leikattu. Myös yläasteikäisten vieraan kielen taitaminen ei ole edennyt toivotulla tavalla. Lukioon mennessä oppilaan pitäisi osata englantia B1-taitotason edellyttämällä tavalla, eli esimerkiksi puhua ja kirjoittaa tutusta aihepiiristä jo varsin sujuvasti. Tämän tason on kuitenkin saavuttanut vain 41 prosenttia oppilaista.

Hurraamista ei Le Monden mukaan ole sen enempää Pisa-tutkimustuloksissa kuin vammaisten lasten koulunkäynnissäkään. Oikeastaan ainoa alue, missä tavoitteisiin on päästy, on koulutuntien väheneminen. Nyt koulutunteja on 24 ja ne jakautuvat neljälle päivälle, keskiviikon ollessa vapaa.

Koulu-uudistus on herättänyt paljon kritiikkiä Ranskassa, ja sitä vastaan on järjestetty useita mielenosoituksia eri puolilla Ranskaa.

Lue myös:

    Uusimmat