Ranskalaisjätti on kiinnostunut Suomen junaliikenteestä

Maailman suurin yksityinen joukkoliikenneyritys Veolia on valmis aloittamaan junaliikenteen Suomessa, kun rautateiden henkilöliikenne avautuu kilpailulle.

Tämän hetken suunnitelmien mukaan lähiliikenne avautuisi vuonna 2017 ja kaukoliikenne vuonna 2019, mutta päätöksiä asiasta ei ole.

– Junaliikenne kiinnostaa ehdottomasti, kertoo Veolia Transport Finlandin toimitusjohtaja Janne Vihavainen.

Vihavainen kertoo, että Veolia on valmis tuomaan Suomeen omaa kalustoaan vetureita myöten, jos sopimukset hoidettavista vuoroista ovat tarpeeksi pitkiä. Sopimusten pituus on ratkaiseva tekijä, koska veturit ovat kallis investointi. Jos pituus jää 10 vuoteen tai alle, kalusto pitää vuokrata.

Veolia tunnetaan Suomessa linja-autoyhtiönä, jolla on paikallisbussiliikennettä pääkaupunkiseudulla, Porissa ja Kauhajoella. Maailmanlaajuisesti toimiva ranskalaisyhtiö on kuitenkin mukana myös raideliikenteessä lukuisissa maissa, muun muassa Ruotsissa. Lisäksi Veolian palettiin kuuluu laivaliikennettä.

Ruotsissa Veolia toimii paikallisjunaliikenteen lisäksi kaukoliikenteessä Tukholma–Malmö-välillä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat