Mainos

Ranskalaisjärjestö kiistää lapsisieppauksen

Avustusjärjestö yritti lennättää lapsia Eurooppaan väittämällä heitä darfurilaisiksi sotaorvoiksi. Tutkimuksissa on kuitenkin käynyt ilmi, että monet ovatkin tshadilaisia ja useimmilla on ainakin yksi huoltaja.

Ranskalaisen Zoen arkki -avustusjärjestön työntekijät ovat kiistäneet syyllistyneensä tshadilaislasten sieppaamiseen. Sanomalehti Le Monden mukaan kaksi heistä on vakuuttanut ryhmän syyttömyyttä tuomareille Tshadissa.

Kuutta ranskalaista uhkaa 5-20 vuoden pakkotyö Tshadissa, jos heidät todetaan syyllisiksi yritykseen lennättää 103 lasta Eurooppaan ilman lupaa. Lapsia väitettiin darfurilaisiksi sotaorvoiksi, mutta tutkimuksissa on käynyt ilmi, että monet ovatkin tshadilaisia ja useimmilla on ainakin yksi huoltaja.

Järjestön työntekijät kertoivat uskoneensa, että lapset ovat orpoja. Le Monden mukaan he arvelevat, että kyläpäälliköt saattoivat antaa heille harhaanjohtavaa tietoa lasten kansallisuudesta.

-Olimme vakuuttuneita, että nämä lapset olivat menettäneet sekä äitinsä että isänsä. Jos he eivät olleetkaan sudanilaisia, meille ehkä annettiin väärää tietoa tai tapahtui väärinymmärryksiä, Zoen arkin johtaja Eric Breteau on sanonut.

(MTV3-STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.