Ranskalaisille pitkät rangaistukset sieppausjupakassa

Lapsisieppauksesta syytetyille on tänään julistettu kahdeksan vuoden pakkotyörangaistukset. Tshadilainen tuomioistuin on langettanut pitkiä pakkotyörangaistuksia afrikkalaislasten sieppauksesta syytetyille ranskalaisille avustustyöntekijöille.

Kuudelle syytetylle julistettiin tänään kahdeksan vuoden pakkotyörangaistus. Syyttäjä oli vaatinut 7-11 vuoden pakkotyörangaistusta.

Lisäksi avustusjärjestön sudanilainen ja tshadilainen avustaja tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen.

Zoe'n arkki -järjestön työntekijöitä syytettiin yrityksestä lennättää 103 Darfurin sotaorvoiksi väitettyä lasta Eurooppaan. Myöhemmin paljastui, että suurin osa lapsista oli tshadilaisista perheistä.

Ranska ilmoitti tuomion julistamisen jälkeen, että se pyytää Tshadia maiden oikeussopimuksen mukaisesti siirtämään tuomitut kärsimään rangaistustaan ranskalaisiin vankiloihin. Ennen tuomion julistamista oli arveltu, että Ranska ja Tshad ovat jo sopineet avustustyöntekijöiden armahtamisesta ja siirtämisestä Ranskaan.

Tuomioistuin määräsi myös syytetyt maksamaan kullekin siepatulle lapselle 60 000 euron korvauksen eli kaikkiaan yli 6 miljoonaa euroa.

Avustustyöntekijät kiistivät syytteet ja sanoivat avustusjärjestön paikallisten apulaisten antaneen heille vääriä tietoja.

Tshad on Ranskan entinen siirtomaa, jossa on nykyisinkin ranskalaisia sotilaita. Ranska tukee Tshadin presidenttiä Idriss Debytä, ja ranskalaiset sotilaat auttavat Tshadin joukkoja taisteluissa maan itäosan kapinallisia vastaan.

EU:n on määrä lähettää tammikuussa Tshadin itäosaan rauhanturvaajia, joista pääosa on ranskalaisia.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat