Ranskaa patistetaan ottamaan kiinni sotarikollisia

Kansainvälisen sotarikostuomioistuimen pääsyyttäjä Louise Arbour patisti viikonloppuna ranskalaisia joukkoja ryhtymään Bosniassa toimiin sotarikoksista epäiltyjen kiinniottamiseksi. -Suurin osa sotarikoksista epäillyistä ihmisistä asuu ranskalaisten joukkojen valvomalla alueella, Arbour sanoi eilen lähetetyssä televisio-ohjelmassa.

Arbour kommentoi asiaa sen jälkeen, kun LCI-televisiokanava oli näyttänyt sotarikoksista epäillyn miehen siemailemassa drinkkiään kaakkoisbosnialaisessa baarissa. Baarin terassilla istui samaan aikaan kaksi Sfor-joukkojen upseeria.

-Mies on selvästi Ranskan valvomalla alueella. On kuitenkin perusteetonta väittää, että suurin osa epäillyistä sotarikollisista oleskelisi nimenomaan kyseisellä alueella, Ranskan ulkoministeriön edustaja Anne Gazeau-Secret sanoi samaiselle televisioyhtiölle.

Ulkoministeriön mukaan Ranska pyrkii tosissaan tuomaan rikoksista epäillyt oikeuden eteen. Ranskalaisten täytyy ministeriön mukaan kuitenkin noudattaa yhteisiä sääntöjä jo senkin vuoksi, että osa rankalaisista palvelee Naton johtamissa Sfor-joukoissa.

Arbour on arvostellut Ranskan hallitusta siitä, etteivät Bosniassa palvelleet ranskalaiset upseerit voi todistaa sotarikostuomioistuimessa. Pelkkiin kirjallisiin todistuksiin tukeutuminen vaikeuttaa Arbour'n mukaan tuomioistuimen toimintaa.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat