Ranska väläyttää Venäjä-pakotteita

Euroopan unionin puheenjohtajamaan Ranskan mukaan EU harkitsee jopa Venäjän vastaisia pakotteita Georgian kriisin vuoksi.

Ranskan ulkoministeri Bernard Kouchnerin mukaan pakotteet ovat yksi harkittavana oleva vaihtoehto, kun EU-maat pohtivat suhdettaan Venäjään. Ranska on kutsunut EU-maat ylimääräiseen huippukokoukseen Brysseliin ensi maanantaina.

Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrov kuittasi uutistoimistojen mukaan Ranskan puheet saman tien "sairaan mielikuvituksen" tuotteina. Pakotteiden harkitseminen on hänen mukaansa merkki täydellisestä sekaannuksesta länsimaissa.

Kouchner ei Pariisissa pitämässään tiedotustilaisuudessa tarkentanut, millaisista pakotteista voisi olla kyse.

Hän vakuutti samalla, ettei halua itse ennakoida pakotteita ennen maanantain tapaamista ja että useat muut diplomaattiset keinot ovat myös pöydällä.

Ulkopoliittiset päätökset vaativat jäsenmaiden yksimielisyyden, joten jyrkkiä pikapäätöksiä tuskin on odotettavissa. Ranska on itsekin toistuvasti painottanut, ettei se halua kärjistää suhteita Venäjän kanssa.

Useat EU-maat ovat myös erittäin riippuvaisia Venäjän energiavaroista, joten ainakaan kauppasuhteita ei herkästi lähdetä rikkomaan.

Painostuskeinoista voisivat todennäköisesti ensimmäisenä tulla kyseeseen esimerkiksi viisumirajoitukset, EU:n ja Venäjän yhteistyöneuvottelujen keskeyttäminen sekä Venäjän jäsenyysneuvottelujen jarruttaminen Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa. Tosin Venäjän WTO-neuvottelut ovat vaikeuksissa jo valmiiksi muun muassa puutullikiistan vuoksi.

EU on jo aiemmin tuominnut Venäjän hyökkäyksen Georgiaan sekä Venäjän päätöksen tunnustaa Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyys.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat