Ranska tiesulkujen tukkima

Ranskan lakkoilevat rekka-autonkuljettajat pystyttivät maanantaina nopeasti 140 tiesulkua eri puolille Ranskaa estääkseen pääsyn pääteille, huoltamoille ja rajanylityspaikoille.

Parempia palkkoja ja työoloja vaativat lakkolaiset päästivät yksityisautot useimpien sulkujen läpi, mutta vain yhdellä kaistalla. Tämä aiheutti pitkiä ruuhkia ja sekaannusta.
Ensimmäiset tiesulut olivat paikoillaan jo ennen sunnuntai-illaksi asetettua määräaikaa ja aamukoittoon mennessä sulkuja oli pystyssä jo 80. Viranomaiset totesivat, että lakko laajeni huomattavasti nopeammin kuin viime vuonna. Silloin 100 tiesulun pysyttämiseen meni viikko. Itse lakko kesti 12 päivää.

Mellakkapoliisi purki maanantaina Saksan ja Espanjan vastaiselle rajalle rakennettuja sulkuja, mm. Strasbourgin lähellä. Tärkeä tie Ranskasta Saksan Reinin laaksoon saatiin siten auki.
Sulut estivät kuitenkin Britanniasta tulevien rekkojen maihinpääsyn Calais'n satamassa samoin kuin liikenteen Ranskan ja Belgian välisellä päätiellä. Kanaalin yli tulevia rekkoja on kehotettu käyttämään Calais'n sijasta Belgian satamia. Myös Mont Blancin tunneli oli kiinni.

Monet öljynjalostamot ja huoltamot ilmoittivat olevansa lakkolaisten saartamina, varsinkin Etelä- ja Länsi-Ranskassa. Rekka-autonkuljettajat pitävät polttoainejakelun tyrehdyttämistä tehokkaana painostuskeinona.
Samanlainen lakko vuosi sitten aiheutti laajaa polttoainepulaa ja kymmenien miljoonien markkojen tappiot kuorma-autoilijoille, maanviljelijöille ja yrityksille eri puolilla Eurooppaa. Suurimpiin kärsijöihin kuului autoteollisuus. Arviolta 80 prosenttia Ranskan rahtiliikenteestä kulkee maanteitse.

Neuvotteluja tiistaina

Ranskan hallitus on kutsunut osapuolet neuvotteluihin tiistaiksi, ilmoitettiin maanantaina illansuussa. Kommunistinen liikenneministeri Jean-Francois Gayssot oli aiemmin päivällä tavannut suuremman työnantajaliiton UFT:n puheenjohtajan Jean de Marnen. Lakko alkoi, kun UFT vetäytyi neuvotteluista ennen määräaikaa sunnuntaina. UFT:n vastuulla on 80 prosenttia Ranskan maanteiden rahtiliikenteestä.
Liikenneministeri Gayssot'lla oli maanantai-iltana tapaaminen pienemmän työnantajaliiton UNOSTRAn johtajien kanssa. UNOSTRA pääsi sunnuntaiaamuna sopimukseen kuorma-autonkuljettajien kanssa, mutta kuljettajat päättivät mennä lakkoon, koska he pitivät sopimusta merkityksettömänä ilman UFT:n mukanaoloa.

Vaikutuksista ei vielä selvyyttä

Talousasiantuntijat pitävät liian aikaisena arvioida lakon vaikutuksia. Ranskan uuden vasemmistohallituksen suhtautumisella uskotaan kuitenkin olevan ratkaiseva merkitys tilanteen kehittymiselle. Lakko on pääministeri Lionel Jospinin hallituksen ensimmäinen suuri haaste.
Smith Barney -yhtiön talousasiantuntijan Paul Hornen mukaan lakko vaikuttaa merkittävästi talouteen vasta, jos se kestää yli viikon tai muiden liikennealojen, kuten rautateiden, työntekijät ryhtyvät myötätuntolakkoihin.

Lakko alkoi kuitenkin jo maanantaina haitata Länsi-Euroopan rekka-autokuljetuksia. Esimerkiksi Espanjan vihannesviljelijät ovat vaikeuksissa, koska Espanjan rekka-autoilijat ovat ranskalaisten saarron pelossa kieltäytyneet ottamasta vastaan pilaantuvaa tavaraa. Mont Blancin tunnelin sulkeminen haittasi Italian vientiä.

Hallitsevien sosialistien ja lakkolaisten liiton Force Ouvrieren (FO:n) johtajan Marc Blondelin mukaan Ranskan suurin työnantajain keskusliitto CNPF pyrki tahallaan työselkkaukseen vastaiskuksi hallituksen päätökselle lyhentää työviikko 35 tuntiin. -Työnantajat tekevät kaikkensa ollakseen tekemättä mitään, sanoi puolestaan sosialistisen puolueen puheenjohtaja Francois Hollande radiohaastattelussa.
Ammattiliittojen mukaan työnantajapuoli on vetänyt takaisin lupauksiaan, jotka johtivat vuoden 1996 lakon päättymiseen. Lakkolaisten liiton FO:n pääneuvottelija Roger Poletti vaatikin tämänkertaisen sopimuksen "kaivertamista graniittiin".

Useimmat viiden prosentin palkankorotuksen sunnuntaina hyväksyneet liitot peruivat hyväksyntänsä tunteja myöhemmin kun jäsenäänestys osoitti laajaa tyytymättömyyttä neuvoteltuun sopimukseen. Ranskan lehdistö osoitti maanantaina ymmärtämystä lakolle ja ennusti, että lakko saa osakseen laajaa tukea. -Kuljettajien valitukset näyttävät oikeutetuilta. Kuljettajilla on hyvä maine, koska he työskentelevät kovasti pikkurahasta, kirjoitti talousasioihin keskittynyt päivälehti La Tribune.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat