Ranska on Euroopan koronakeskus: Yli 2000 teholla, yli 11 000 sairaalassa – uusia tartuntoja kahdessa viikossa yli 260 000

Koronatilanne synkkenee edelleen – uusia rajoituksia otetaan käyttöön 2:20
Maailmalla koronatilanne synkkenee päivä päivältä.

Kaikilla mittareilla verrattuna Suomen koronatilanne on suorastaan erinomainen verrattuna Ranskaan, jossa viime kevään karmeita ennätyksiä on lyöty lokakuun aikana uusiksi.

Viimeisen kahden viikon aikana Ranskassa on todettu yli 260 000 uutta tartuntaa. Euroopassa lähelle pääsee vain Britannia 220 000 tartunnallaan. Mutta kuten Suomessa, tartunnoistakin selvittäisiin, kunhan sairaalat eivät ylikuormitu.

Valitettavasti Ranskassa tehohoidossa olevien määrä ylitti maanantai-iltana 2000 ihmisen rajan. Sairaalaan passitettiin yli 500 uutta potilasta, ja sairaalahoitoa koronavirukseen tarvitsee juuri nyt 11 000 ranskalaista.

Viimeksi Ranskassa oli yli 2000 ihmistä yhtaikaa tehohoidossa koronan takia 17. toukokuuta. Kiihtyvän koronatilanteen takia esimerkiksi Pariisiin on määrätty ulkonaliikkumiskielto iltayhdeksän ja aamukuuden välillä.

Lähteet: Reuters

Lue myös:

    Uusimmat