Ranska ja Tanska äänestävät EU:n perustuslaista

Tanskassa kansanäänestys pidetään syyskuussa, Ranskassa uurnille päästään jo touko- tai kesäkuussa.

Ranskan parlamentin kummatkin kamarit ovat äänestäneet perustuslain muuttamisen puolesta niin, että maassa voidaan järjestää kansanäänestys EU:n perustuslaista. Kansalliskokous ja senaatti kannattivat lainmuutosta äänin 73 066 Versaillesissa pidetyssä kokouksessa.

Kansalaiset pääsevät sanomaan sanansa EU:n perustuslaista todennäköisesti touko- tai kesäkuussa. Mielipidemittausten mukaan ranskalaisista 58 prosenttia kannattaa EU:n perustuslain hyväksymistä ja 42 prosenttia vastustaa sitä.

Hallitseva UMP-puolue ja opposition sosialistit ovat asettuneet sopimuksen taakse omissa jäsenäänestyksissään.

Myös tanskalaiset äänestävät EU:n perustuslaista 27. syyskuuta pidettävässä kansanäänestyksessä. Uutistoimisto Ritzaun mukaan pääministeri Anders Fogh Rasmussenin keskustaoikeistolainen hallitus on päässyt asiasta sopimukseen tärkeimpien oppositiopuolueiden kanssa.

Asiasta neuvoteltiin sosiaalidemokraattien, radikaalin venstren ja sosialistisen kansanpuolueen kanssa. Puolueet ovat jo aiemmin sopineet toimivansa yhteistyössä saadakseen tanskalaiset tukemaan EU:n perustuslakia.

Tanskalaiset ovat usein vastustaneet tiiviimpää yhteistyötä EU:n kanssa. Viimeksi tanskalaiset kaatoivat hankkeen maan liittymisestä euroalueeseen vuonna 2000 pidetyssä kansanäänestyksessä.

Kansanäänestys EU:n perustuslaista järjestetään kymmenessä EU:n jäsenmaassa.

(MTV3-STT-Ritzau-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat