Ranska aikoo ottaa käyttöön lentoveron – kustannus enintään 18 euroa lippua kohden

Ranska aikoo ottaa käyttöön lentoveron kaikille maasta lähteville lennoille, uutistoimisto AFP kertoo. Hallituksen kaavailujen mukaan vero olisi enintään 18 euroa lentolippua kohden. Suurin lisäkustannus tulisi Euroopan ulkopuolelle suuntaaville liikematkustajille.

Uutta veroa aletaan kerätä ensi vuonna, ja sen uskotaan tuottavan vuosittain 182 miljoonaa euroa. Verotuloilla aiotaan rahoittaa projekteja, jotka keskittyvät vähemmän saastuttaviin liikkumismuotoihin, kuten raideliikenteeseen.

Lentoverosta uutistoimisto AFP:lle kertoi Ranskan liikenneministeri Elisabeth Borne.

EU:n yhteinen lentoverotus ei etene Suomen puheenjohtajuuskaudella

Ruotsissa lentovero otettiin käyttöön viime vuoden keväällä. EU-maiden yhteinen lentovero ei kuitenkaan toteudu ainakaan lähitulevaisuudessa.

Elinkeinoministeri Katri Kulmuni (kesk.) kertoi heinäkuun alussa, ettei Suomi edistä lentoveron käyttöönottoa EU:n tasolla omalla puheenjohtajuuskaudellaan.

Hallitusohjelman mukaan Suomi tukee päästökaupan laajentamista kaikkiin lentoliikenteen ilmastoon vaikuttaviin päästöihin. Vaihtoehtoisesti voidaan selvittää lentopolttoaineen veron tai lentomaksun käyttöönottoa EU:n laajuisesti tai maailmanlaajuisesti, ohjelmassa linjataan. 

Lue myös:

    Uusimmat