Rannikkokaupungit vahvistavat tulvavarustuksiaan

Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC ennustaa, että valtamerten vedenpinta kohoaa seuraavan sadan vuoden aikana noin 20-60 senttiä.

Monet Suomen rannikkokaupungeista varustautuvat tulvaa vastaan. Pääkaupungin lisäksi suojausta parannellaan muun muassa lounaisrannikolla.

Helsinki kärsi erityisesti vuoden 2005 loppiaistulvassa, kun merenpinta nousi ennätyskorkealle. Nyt kaupunki aikoo suojata arimmat alueensa parimetrisillä maavalleilla. Valleja nousee muun muassa Laajasalon, Marjaniemen ja Vuosaaren kaupunginosiin. Rakentamiseen arvioidaan kuluvan kymmenen vuotta.

Helsingin lisäksi uusia tulvavalleja valmistelevat ainakin Pori ja Loviisa. Lisäksi talvitulvista aiempina vuosina kärsineen Turun sataman laiturialuetta korotetaan. Vesistöinsinööri Juha-Pekka Triipponen Lounais-Suomen ympäristökeskuksesta kertoo, että myös Salo suunnittelee parannuksia tulvasuojautumiseen.

Triipposen mukaan Lounais-Suomen tulville herkin alue on Pori. Tämä johtuu paljolti Porin sijainnista. Kaupungin läpi virtaa suurehko Kokemäenjoki, joka laskee pitkänomaiseen merenlahteen.

Kun merenpinta ja joenpinta sattuvat olemaan yhtä aikaa korkealla ja sataa vielä vettä, Poriin nousee helposti tulva. Triipposen mukaan kaupungin suunnitelmissa on korottaa valleja ja ruopata tulvaherkkiä seutuja.

Rannikon kohoaminen kuittaa merenpinnan nousun

Vaikka meritulvat tuskin häviävät Suomen rannikoilta, varsinkin Pohjanlahden rannikolla tilanne saattaa helpottua.

Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC tosin ennustaa, että valtamerten vedenpinta kohoaa seuraavan sadan vuoden aikana noin 20-60 senttiä. Merentutkimuslaitoksen tutkijan Antti Kankaan mukaan Itämeren pinta voi nousta jopa hieman keskimääräistä enemmän. Suurta osaa Suomea kuitenkin suojaa jääkauden jälkeen alkanut maaperän kohoaminen.

Suomenlahdella maa kohoaa kuitenkin melko hitaasti, joten esimerkiksi Helsingin rannoilla merenpinnan nousu ja maan kohoaminen näyttävät kumoavan toisensa. Merentutkimuslaitoksen ennusteen mukaan meriveden pinta onkin Helsingissä sadan vuoden päästä suurin piirtein yhtä korkealla kuin nykyään.

Pohjanlahden rannikolla maa nousee niin nopeasti, että merenpinnan nousu jää jälkeen. Esimerkiksi Vaasassa merenpinta voi olla sadan vuoden kuluttua nelisenkymmentä senttiä nykyrantaviivaa alempana.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat