Rankkasateet vaatineet uhreja Etelä-Ranskassa

Rankkasateet ja tulvat ovat vaatineet Etelä-Ranskassa useita ihmishenkiä ja johtaneet evakuointeihin ja kahden ydinvoimalan sulkemiseen. Lisäksi ihmisiä on kateissa.

Maan toiseksi suurimman kaupungin Marseillen ympäristössä viranomaiset ovat kehottaneet pelastuspalvelua olemaan jatkuvassa valmiudessa ja varautumaan pitkään kriisiin. Ranskan ilmatieteen laitos pitää tilannetta erityisen huolestuttavana ja ennustaa sateiden ja myrskyn jatkuvan ainakin torstaihin saakka. Varoitus koskee myös muita alueita, varsinkin Kaakkois-Ranskaa.

Marseillen lähellä 50-vuotias nainen huuhtoutui jokeen yrittäessään ajaa autolla liikenteeltä suljetun sillan yli. Toinen autossa ollut pelastui. Marseillessa pelastusmiehet löysivät 45-vuotiaan miehen ruumiin ja neljä hylättyä autoa tulvan täyttämästä tunnelissa Lyonissa Kaakkois-Ranskan keskiosassa etsittiin joesta 53-vuotiasta naista, joka huuhtoutui jokeen työntäessään autoa sillalla.

Kahden viime päivän sateet ovat myös johtaneet kymmenien teiden sulkemiseen ja alavilla mailla asuvien ihmisten evakuointeihin. Valtiollinen sähköyhtiö EDF sulki kaksi ydinvoimalaa Ardechen alueella Marseillesta pohjoiseen, koska voimalan lauhdevedessä oli liikaa tukkivia kasveja. Marseillessa ja Avignonissa vanhempia neuvottiin pitämään lapset sisällä.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat