Rankkasateet riehuvat Intiassa ja Pakistanissa

Pakistanin ilmatieteen laitos ennustaa viikonlopuksi lisää rankkasateita. Sateet uhkaavat nyt nostattaa tulvia maan jokiin.

Rankkasateet ja tulvat ovat vaatineet jo ainakin 180 ihmisen hengen Pakistanissa. Myös naapurimaassa Intiassa monsuunisateiden aiheuttamiin tulviin ja maanvyöryihin on kuollut kymmeniä ihmisiä.

Pakistanin viranomaisten mukaan ainakin 25 ihmistä sai surmansa tänään, kun ihmisjoukko putosi tulvivaan jokeen sillan romahdettua maan luoteisosassa Madranin kaupungissa. Ihmiset olivat kokoontunut sillalle katselemaan vesimassojen vyörymistä joenuomassa.

Sillalla oli paikallisten arvioiden mukaan jopa sata ihmistä, joista suuri osa oli edelleen kateissa.

Monsuunisateet ovat koetelleet Pakistanissa etenkin maan pohjoisosaa, joka on vielä toipumassa viime lokakuun maanjäristyksestä. Alueella on ollut useita maanvyöryjä.

YK on siirtänyt turvaan jo 4000 viimevuotisesta maajäristyksestä selvinnyttä ihmistä. Jos sateet jatkuvat rankkoina, evakuointi odottaa vielä useita tuhansia avustusleiriläisiä.

Viime syksyn tuhoisassa maanjäristyksessä kuoli 75 000 ihmistä ja noin kolme miljoonaa jäi kodittomaksi.

Pakistaniin on ennustettu viikonlopuksi lisää rankkasateita, jotka uhkaavat nyt nostattaa tulvia maan jokiin.

Intiassa monsuunisateet ovat tappaneet yli 50 ihmistä. Sateet ovat romahduttaneet taloja, saaneet aikaan maanvyöryjä ja nostattaneet tulvia Andhra Pradeshin osavaltiossa.

(MTV3-STT-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat