Rankkasateet kiusaavat jälleen Filippiinejä

Tulvista ja sateista kärsinyt Filippiinit kärsii jälleen uusista sateista. Filippiinien pohjoisosissa on voimistunut trooppinen hirmumyrsky Kai-tak ja se on tuonut runsain mitoin vettä.

– Luvassa on lisää rankkasateita saaren pohjoisosaan. Kaikista voimakkaimmat sateet ovat tulleet jo merellä saaren itäpuolella. Nyt puhutaan 100 millimetriä tunnissa satavista sademääristä. Eli tunnissa on satanut noin 10 senttimetriä. Mantereen puolellakin on satanut vettä 30 millimetriä tunnissa, ja se tarkoittaa uusia tulvia alueelle, MTV3:n meteorologi Miina Manninen kertoo.

Luzonin pohjoisosissa on satanut eilen jo yli 250 millimetriä vettä. Filippiinien pääkaupunki Manila on kärsinyt jo viimeviikkoisista rankkasateista ja tulvista. Alueella on evukoitu kymmeniä tuhansia ihmisiä ja tulvissa on saanut surmansa yli 90 ihmistä.

Kai-tak on voimistumassa nyt ensimmäisen luokan taifuuniksi.

– Myrsky liikkuu luoteeseen, joten ihan Manilaan se ei osu. Taifuuni menee Taiwanin eteläpuolitse kohti Kiinan rannikkoa ja saavuttaa Hong Kongin itäpuolen huomenna, Manninen arvioi.

Suomessa myrskyksi kutsutaan säätä, kun tuuli puhaltaa yli 21 m/sekunissa. Hirmumyrskyksi, kun tuulen nopeus on 30 metriä sekunnissa. Kai-tak taas puhaltaa Kiinan rannikolla jopa lähemmäs 40 metriä sekunissa.

Katso Miina Mannisen video Kai-takin etenemisestä.

Lue myös:

    Uusimmat