Rankkasateet keskeyttivät Reinin liikenteen Sveitsissä

Vettä on satanut erityisen runsaasti Sveitsin pääkaupungin Bernin ympäristössä ja Alppien pohjoisosassa.

Sveitsissä rankkasateet ovat nostaneet Reinin yläjuoksun veden niin korkealle, että laivaliikenne keskeytettiin Baselin kaupungin kohdalla. Apuun on kutsuttu armeija ja pelastustyöntekijät.

Eilen Sveitsin pohjois- ja länsiosiin annettiin korkeimman tason tulvavaroitus. Rankkasateet ovat piiskanneet maata alkuviikosta lähtien. Sateiden pelätään aiheuttavan pahoja tulvia ja maanvyörymiä.

Kuluneen vuorokauden aikana on saatu ennätysrankkoja sateita. Vettä on jo satanut erityisen runsaasti esimerkiksi Alppien pohjoisosissa ja pääkaupunki Bernin alueella.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat