Rankkasateet jatkuvat Aasiassa

Kaakkois-Aasian monsuunitulvissa on tänä vuonna kuollut yli 400 ihmistä ja yli kahdeksan miljoonaa ihmistä on jäänyt kodittomaksi.

Ainakin 35 ihmistä kuoli tänään Intiassa Länsi-Bengalin osavaltiossa, kun tieltä ulos ajanut linja-auto upposi sadeveden täyttämään ojaan. Uudet sateet nostavat tulvaveden pintaa entisestään Bangladeshissa ja Koillis-Intiassa.

Itä-Intiassa Biharin osavaltiossa neljä ihmistä on kuollut viimeksi kuluneen vuorokauden aikana. Bangladeshissa viisi ihmistä hukkui veneen upottua Sylhetjoella.

Bangladeshilaisen avustusjärjestön työntekijät joutuivat eilen kiukkuisten ihmisten hyökkäyksen kohteeksi. Silminnäkijät kertoivat, että nälkäiset ja janoiset ihmiset olivat raivoissaan huonosti suunnitellun avustusoperaation vuoksi.

Kaakkois-Aasian monsuunitulvissa on tänä vuonna kuollut yli 400 ihmistä ja yli kahdeksan miljoonaa ihmistä on jäänyt kodittomaksi tai tulvan saartamaksi.

Nepalissa tulvavesi on jo alkanut laskea, sillä vettä ei ole satanut pariin päivään.

Vettä on satanut viikonloppuna runsaasti myös Kiinassa ja Japanissa. Tulvat ja maanvyöryt ovat surmanneet viisi ihmistä ja yksitoista ihmistä on kadoksissa Lounais-Kiinassa Yunnanin maakunnassa, uutistoimisto Xinhua kertoi tänään.

Uudessa-Seelannissa yksi ihminen kuoli maanjäristyksessä ja toisen epäillään kuolleen maanvyöryssä. Maan pohjoisen saaren itärannikolle julistettiin hälytystila, kun alueelle satoi 25 sentin verran vettä kahden vuorokauden kuluessa. Noin 1500 ihmistä on evakuoitu.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat