Rankkasateet iskivät uskonnolliseen puistoon Yhdysvalloissa, Nooan arkki kesti

Rankkasateet iskivät uskonnolliseen puistoon Yhdysvalloissa, Nooan arkki kesti 0:50
CNN:n videolta selviää, kuinka massiivinen arkki todellisuudessa on.

Amerikkalainen teemapuisto, jonka vetonaulana on jättimäinen Nooan arkki, vaatii vakuutusyhtiöiltä lisää korvauksia rankkasateiden aiheuttamista vahingoista.

Itse arkki ei luonnollisestikaan vahingoittunut vesimassojen piiskauksessa, kertoo uutiskanava CNN.

Williamstownissa Kentuckyssä sijaitsevaa puistoa piinasivat sateet ja maanvyörymät viime ja toissa vuonna. Ne aiheuttivat puistolle noin miljoonan dollarin vahingot, mutta korvauksia on tullut nirkoisesti.

Ark Encounter-puiston edustaja Melany Ethridge muistuttaa haastattelussa, että vaikka vettä tuli runsaasti, ei sateissa päästy sentään vedenpaisumuksellisiin mittasuhteisiin, joten peruskalliolla nököttävä 150-metrinen arkki ei ollut vaarassa.

Suomessa asiasta kertoi ensin Helsingin Sanomat.


Lue myös:

    Uusimmat