Rangaistusehdotuksia kouluun: Lapsille keppiä ja talkootöitä, vanhemmille sakkoja

MTV3:n Facebook-sivujen keskustelijat ovat erimielisiä siitä minkälaiset rangaistukset kouluissa pitäisi ottaa käyttöön, kun jälki-istunto ei enää rehtoreiden mukaan tehoa. Osa ehdottaa kovempia rangaistuksia, osa sanoo että rangaistukset vain pahentavat tilannetta.

Keskusteluun osallistuneen koululaisen mukaan kaikkein kovapäisimpiin ei auta mikään rangaistus.

– Toimivia rangaistuksia ei oikein ole, hän kirjoittaa.

Hänen mukaansa rangaistuksia saavat ovat sellaisia, joita rangaistukset eivät hetkauta suuntaan tai toiseen.

– Jälki-istunto (jos sinne jaksavat vaivautua) ei ole muuta kuin parin tunnin ajan menetys ja koulusta erottaminen tervetullut pikku loma. Myös jälkien korjaaminen/korvaaminen/ koulun siivoaminen on jotain mistä voi yksinkertaisesti jäädä pois.

– Koulukuraattorit puhuvat paljon, sanovat vähän ja hössöttävät liikaa. Kaverit ovat loppujen lopuksi parempia psykologeja, kun heille kehtaa kertoa asiansa, kirjoittaa koululainen MTV3:n Facebook-sivuilla.

Ehdotus: Sakot vanhemmille

Yksi lukijoista ehdottaa sakkorangaistusta vanhemmille, jos lapset käyttäytyvät koulussa huonosti.

– 50 euroa kerta, ja sama summa kaikille tuloista huolimatta.

– Opettajille oikeus käyttää karttakeppiä ja vanhemmilta mahdollisuus nostaa syytteet pois, ehdottaa toinen lukija...

...ja toinen paheksuu:

– Kyllä täytyy sanoa että ovat ihmiset väkivaltaisia, kun heti ollaan karttakepillä lyömässä sormille.

Keskusteluun osallistunut opettaja ehdottaa omien jälkien siivoamista ja talkootöitä rangaistukseksi.

– Vaikka olen ollut kymmenen vuotta opettajana, en ole koskaan ymmärtänyt jälki-istuntojen ideaa, hän kirjoittaa.

Yksi muistaa kouluajoiltaan rangaistusten ja kontrolloinnin vain pahentaneen joidenkin oppilaiden ennestään tukalaa tilannetta.

– Pojan piti saada huonoon koepaperiin allekirjoitus. Opettaja tiukkasi miksi paperi on niin ruttuinen ja reikäinen. Lopulta poika kertoi, ettei uskaltanut vanhemmilleen antaa, ja koira vei paperin vanhemmille. Minusta viisas opettaja armahti ja sanoi, ettei nimen saanti saa noin tiukalla olla. Pojalla pelko helpotti ja numerot alkoivat parantua, kirjoittaa lukija.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat