Ralliautolla Suomessa kaahannut Sordo sai tuntuvat sakot

Ralliautoilija Daniel Sordo on tuomittu sakkoihin huomattavasta ylinopeudesta Keski-Suomen käräjäoikeudessa.

Espanjalainen ajoi ralliautollaan poliisin tutkaan viime vuoden heinäkuussa MM-rallin siirtymätaipaleella Jämsässä. Poliisi mittasi Sordon nopeudeksi yleisellä Sahloistentiellä 159 kilometriä tunnissa. Kyseisellä tieosuudella on 80 kilometrin nopeusrajoitus.

Viime kesän MM-ralliin Citroën-kuljettajana osallistunut Sordo kiisti esitutkinnassa rikoksen. Hän ei osannut sanoa, kuinka lujaa ajoi. Lisäksi Sordo oli kertonut ajaneensa muulta liikenteeltä suljetulla tiellä.

Ralliautoilija tuomittiin raskaasta kaasujalastaan 30 päiväsakkoon. Maksettavaa hänelle kertyi kaikkiaan 2 370 euroa. Lisäksi Sordolle määrättiin ajokieltoa, mutta oikeus katsoi sen kokonaan kärsityksi, sillä Sordon väliaikainen ajokielto alkoi viime elokuun alussa.

Lue myös:

    Uusimmat